Elias

12.11.2019 MINKÄ TAAKSEEN JÄTTÄÄ SEN EDESTÄÄN LÖYTÄÄ

Olen juuri saanut alakerran kylpyhuoneen lattian revittyä auki, kun kuulen koputuksia ulko-ovelta. Pyyhin suurimman osan pölyistä pois ja nostan hengitysmaskin otsalleni. Olen melko hikinen ja räjähtäneen näköinen, mutta en usko pihalla odottavan Aleksia kummempaa ihmistä. Kasvoni varmasti valahtavat yhtä kalpeaksi kuin pölyiset vaatteeni, kun oven takana seisookin pukuun pukeutunut mies.
"Elias Vihiniemi?" hän kysyy kylmästi ja nyökkään.
"Julius Tähtivuo, tätinne Johanna Vihiniemen asianajaja. Asia koskee setänne Jouko Vihiniemen testamenttia", mies selittää asianmukaisesti. Testamenttia? Mitä Joukolle on tapahtunut?
"Tule toki peremmälle, jos voisit hieman tilannetta avata", sanon ja väistän Juliuksen tieltä.
"Anteeksi, ei odotettu vieraita, ja meillä on remppa hieman kesken", selitän vielä ja saatan miehen keittiöömme.
"Kahvia?" kysyn ja toivon vain Sannan ilmestyvän paikalle rauhoittamaan minua. Jo setäni ja tätini nimet saivat lapsuuden traumat pyörimään mielessäni, vaikken heidän kanssaan mitenkään läheinen ollut. Julius vastaa kysymykseeni kieltävästi laskien salkkunsa pöydälle ja napsauttaa sen auki. Mies ottaa papereita salkustaan.
"Kuten varmasti jo tiedätte, Jouko menehtyi pari kuukautta sitten syöpään. Testamentissa tuli pieniä epäselvyyksiä, jonka takia nyt olen täällä", Julius aloittaa.
"En kyllä ole Joukosta kuullut moneen vuoteen mitään, joten asia ei ollut tiedossani. Mitä testamentissa sanottiin, ja miten se minuun mitenkään liittyy?" kysyn hämmentyneenä. Setäni oli myös lähtenyt nuorena kotoaan ja on oikeastaan ainoa menestynyt isäni puolelta. Hän perusti yrityksen ulkomaille, enkä ole hänestä sitten kahteenkymmeneen vuoteen kuullut mitään, saatikka sitten tädistäni tai hänen lapsistaan.
"Jouko jätti testamenttiinsa, että Ismo Vihiniemi sekä hänen omaisensa saavat puolet hänen omaisuudestaan ja Johanna Vihiniemi ja hänen lapsensa toisen puolen", Julius selittää. Tunnen sormen tynkääni vihlaisevan hänen mainitessaan isäni nimen. Julius jatkaa; "Ja koska te olette ainoa Ismon perheestä enään jäljellä, Johannan mielestä olisi reilumpaa kaikille jakaa Joukon omaisuus teidän kaikkien kesken tasan".
"Millaisista summista tässä nyt puhutaan?" kysyn, en nimittäin yhtään tiennyt millaisissa hinnoissa setäni yritys loppujen lopuksi oli, eikä minua kyllä paljoa kiinnostanutkaan. Hyvä etten penkiltäni tipu, kun Julius ilmoittaa koko omaisuuden olevan viisi miljoonaa. Setämies selvästi menestyi hyvin. Riisun tässä vaiheessa hengitysmaskin pois otsaltani.
"Johannan mielestä, olisi reilumpaa jakaa hänelle ja hänen lapsilleen neljä miljoonaa, ja sinulle miljoonan. Syynä on tosiaan myös se, ettet ole Joukon kanssa ollut tekemisissä. Ottaen huomioon myös äidiltäsi saatu perintö, joten rahallisesti pärjäisit vähemmälläkin", Julius jatkaa selittämistä. Kahdella ja puoli miljoonalla ei paljoa tarvitsisi miettiä talon remppaamista, mutta kyllä sillä miljoonallakin selviäisi.
"Mielestäni Joukon toivetta pitää kunnioittaa, joten lähdetään vain selvittämään asiaa. Otan ensin yhteyttä asianajajaani ja lähetän hänet sinun puheilleen", yritän puhua mahdollisen rauhallisesti. Toisaalta minua pelottaa nähdä tätini niin monen vuoden jälkeen, mutta jos setäni on testamenttinsa tehnyt, sitä mielestäni pitää kunnioittaa viimeiseen asti. Toivotan Juliukselle hyvät päivänjatkot, kun hän on jättänyt haasteen sekä yhteystietonsa minulle. Pistän oven kiinni ja huokaisen syvään. Nyt pitää löytää Sanna ja odotan Juliuksen häviävän näkökentästä, ennen kuin lähden puolijuoksua tallia päin.

Sormen tynkäni vihlaisu on jo levinnyt polttavaksi kivuksi koko vasempaan käteen. En näe oikein kunnolla, tai kuule mitään muuta kuin äitini huudot, kun isäni painoi käteni pöydälle ja leikkasi nimettömäni pois. Vain sen takia, että yritin karata kotoa. "Seuraavaksi en vie vain sormea", isän sanat pyörivät päässäni. Minun tekee mieli oksentaa, mutta en voi. Pitää löytää Sanna. Olen varmasti kuin aaveen nähnyt. Kurkkaan ensiksi kentän ja maneesin, mutten näe kihlattuani missään. Tarhoillakaan ei näkynyt olevan yhtäkään ihmistä. Pyyhällän talliin, ja vihdoin löydän Sannan Seran karsinasta. En sano mitään, ja tunnen vanhempieni huutojen pikkuhiljaa hiljenevän. Nainen katsahtaa minua peloissaan, jonka jälkeen ottaa minut lämpimään halaukseensa silittäen tukkaani. Sanna on oppinut, ettei kannata kysyä mikä on. Kerron kyllä, kunhan alkujärkytyksestäni pääsen yli. Huokaisen syvään ja ummistan silmäni keskittyen Sannan sormien liikkeisiin. Tunnen Seran puhaltavan lämmintä ilmaa minua kohti, ja onnekseni löysin avopuolisoni kyseisen tamman karsinasta, enkä pahamaineisen Thellan luota.
"Mun pitää kohdata haamuja", saan sanotuksi ja tunnen Sannan tiukentavan otettaan ympärilleni.