Thella on miltei kavioista korviin asti pehmustettu, ennen kuin lastaan sitä traileriin. Tammalla tosiaan on kuljetussuojat, ohut fleeceloimi, korvahuppu, pehmustettu riimu, häntäsuoja - hyvä etten oikeasti paketoinut hevosen kavioitakin ja päätä. Toivoisin markkinoille tuotavan kokohaarniskaa kuljettaville hevosille. Thellalle tekisi mieli tunkea paksu tyyny päähän, jos ei sitten päähän sattuisi ihme pomput. Toisaalta tammalle tekee ihan hyvää välillä päätään kopautella, jos sitten oppisi. Epäilen kyllä, sen verta uppiniskainen hevonen on. Huokaisen syvään, kun napsautan narkin nuorikon riimuun ja lähdemme ulos tallista. Olen aamulla ennen pakkausta juoksuttanut hevosen, ettei energiaa olisi enää niin paljoa. Thella silti leikittelee vierelläni jalkojaan heilutellen. Yritän hengittää syvään, ennen kuin lähdemme kävelemään ramppia ylös. Thellan silmät muljahtavat ilkikurisesti ja huomaan tamman jo pukittelevan hieman takajaloilla. Nykäisen narkista tiukasti komentaen, muttei se mene tamman peitettyihin korviin. Hevonen on puoliksi jo sisällä, pääsen pujahtamaan etupuomin toiselle puolelle ja alan vaihtamaan riimunnarua trailerissa olevaan naruun. En irrota vielä kunnon narkkia käsistäni, kun yli 170 senttiä korkea jalo eläin tekee tasapompun kaikilla neljällä jalalla. Harmikseni tamman pää ei osu kattoon, typerys osaa laskea sitä niin ettei kattoon osu kuin hieman harjamarto.
"Lopeta jo", ärähdän ja nyt Thella laskee hieman päätään alemmas ilkikurisena, että saan laitettua matkustusnarut kiinni riimuun - hevonen tarvitsee tuplavarmistuksen. Otan talutusnarun mukaan siirtäen sen trailerin tavaratilaan. Kaverini sulkee pikaisella liikeellä takapuomin, ennen kuin Thella ehtii potkaista uhitellen. Laitamme rampin ylös ja kunnolla kiinni, varmistan vielä Thellan olot trailerissa ja siellä neiti on jo läikyttänyt yli puolet vesiastiastaan trailerin pohjalle puruun ja sekoittanut sitä mössöksi jaloissaan.
"Kiva, kiitti", huokaisen. Thella repii heinäverkkoaan kovaa vauhtia, joten sekin varmaan pian olisi myös maassa. Sen jälkeen tamma sotkeentuisi siihen ja heinää sekä verkkoa olisi kaikkialla. Kokemuksesta oppineena sitä voi löytyä myös tamman korvien ympärillä, tai tarttuneena jotenkin ihmeellisesti trailerin kattoon. En todellakaan tiedä, miten ja milloin tamma tämän kaiken tekee. Ei ulospäin näy nimittäin mitään ylimääräistä rymistelyä. Olen miettinyt trailerikameran asentamista, mutta ei ole ollut vielä tarpeeksi aikaa sellaiseen. Tarkistan vielä kaikkien tavaroiden olevan kyydissä, ennen kuin istahdan pelkääjän paikalle, ystäväni lähtiessä ajamaan kohti Hemsburya. Matkaa on hieman yli 300 kilometriä, meillä menisi helposti melkein viisi tuntia matkaan. Tunnin tai kahden välein pieni jaloittelu ihmisille, muttei Thellalle. Tammalle parasta on vain pysyä koko matka lukittuna koppiinsa, koska muuten temppuilu varsinkin alkaa. Silloin kukaan ei säästy hampailta ja jaloilta - söpöläiselläni menee hermot edestakaisin menemiseen. Ja koppilaisina saamme mennä enintään 80 kilometriä tunnissa. Toivon Hemsburyssa olevan kenttä tai maneesi vapaana, kun saavumme Thellan kanssa paikalle. Ja porttien olevan tarpeeksi isoja, että tamman voi ottaa ulos trailerista aitojen sisäpuolella. Traileri siis pitäisi peruuttaa kentälle tai maneesiin. Mutta tässä on vielä monta tuntia aikaa miettiä miten teemme.

Radio soi hiljaisella, kun etenemme tasaista vauhtia eteenpäin. Vilkuilen peilejä vähän väliä, eniten varmistaakseni, että traileri on edelleen perässämme. En yhtään ihmettelisi, vaikka Thellalta jotain taikavoimia löytyisi trailerin irrottamiseen kesken matkaa. Thella matkustelee kyllä yksinään paremmin kuin kaverin kanssa. Ystäväni on muuttamassa Oswestryyn töiden perässä ja se on melko lähellä Thellan uutta tallia. Omasta asumispaikasta en ollut vielä niin varma. Luultavimmin muutan sukulaisille Hemsburyn lähistölle tai Shrewsburyyn. En ollut vielä päätöstä tehnyt, mutta ensimmäiset viikot elelisin tädin luona ja tallilla Thellan perässä.

Olemme ajaneet jo huimat kaksi tuntia ja päälle 170 kilometriä, ystäväni Michael pienesti ajeli ylinopeutta tietyissä kohdissa. Toisaalta hyvä, mutta poliisin pysäyttäminen veisi vielä enemmän aikaa kuin nopeusrajoituksen mukaan ajaminen. Päätämme pysähtyä huoltoasemalle, jossa sattuu olemaan Subway. Kävelemme ja venyttelemme ensin hetken aikaa ja päätän tarkastaa Thellan fiilikset. Avaan trailerin edessä olevan oven ja sieltä Thellan pää tuleekin hieman irvessä ulos.
"Lopeta jo!" murahdan ja kiukkuinen söpöläiseni tuhahtaa lujaa ja alkaa repimään taas heinäverkkoaan, joka muuten on yllättävän hyvin pysynyt paikoillaan. Vesiastiakin on jätetty rauhaan. Huomaan kuitenkin tamman päästä puuttuvan jotain - korvahupun.
"Miten sä edes onnistut", huokaisen syvään ja huomaan tummansinisen korvahupun tamman takajalkojen välissä. Thella vain pärskähtää vastaukseksi ja jatkaa syömistä. En nyt ainakaan menisi hakemaan tuota kangaskappaletta hurjan tamman jalkojen välistä, en nyt itsetuhoinen ole. Vaikka tamman omistaminen onkin pieni itsemurhatehtävä. Suljen oven taas ja lähden sisälle hakemaan itselleni paahtopaistisubia tuplasuklaakeksillä. Otamme leivät mukaamme ja Michael jatkaa ajoa samalla syöden.

Kun olemme edenneet lisää ja saaneet ruokailtua repäisen AUX-piuhan esille ja laitan Spotifysta soimaan Suicide Squadin soittolistan. Purple Lamborghinin jälkeen alkaa soimaan I'm sucker for pain, ja hihkaisen Michaelille tämän olevan minun ja Thellan biisi. Samalla alan hyräilemään sanoja biisin mukana. You don't own me on selvästi Thellalle tehty, Wreak havoc myös kuvastaa pöhlöäni täydellisesti. Laulelen biisien tahdissa, soittolista kestää kaksi ja puoli tuntia, joten saan kyllä laulaa sydämeni kyllyydestä. Michael on kaksikymmentävuotias melko lihaksikas automaalari ja -korjaaja. Mies hyräilee mukanani ja matka alkaa taittumaan railakkaasti, musiikin äänenvoimakkuus myös nousee. Herran autoon on viritetty uudet kaiuttimet sekä subwoofer, joten bassoa löytyy. Ehkä Thellakin rauhoittuisi hieman basson jytinästä, tamma tuntuu rauhallisimmalta kun musiikki soi. Alan myös miettimään päässäni freestyle kouluohjelmaa Wreak havocista, sillä se olisi ehkäpä jopa toimiva - hiukan vaativa, mutta toimiva. Michael on luvannut asentaa myös autooni sitten joskus subwooferin ja kaiuttimet. Mies on ollut lapsesta asti ystäväni, ja jaamme melko paljon samoja mielipiteitä vähän kaikkeen liittyen. En hänestä kuitenkaan enempää osaisi kuvitella kuin ystävää.
Soittolista loppuu ja vielä matkaa on vajaa 100 kilometriä jäljellä. Olemme ajaneet nyt jo neljä ja puoli tuntia, pidämme pienen jaloittelutuokion vaihteeksi. Kurkkaan taas Thellan kuulumiset ja tamma on potkinut korvahupun nyt etuosaan. Nuorikko jopa pienesti hörähtää nähdessään minut. Sisimpäni täyttää ilon tunne, koska tamma taas osoittaa olevansa oikeasti ihan kiltti ja rakas, vaikka välillä repiikin hermoja. Silitän hevoseni turpaa ja tarkistan vesi- sekä heinätilanteen. Kaikki näyttää olevan kunnossa, joten musiikki ehkä rauhoitti tammaa hieman. Yleensä tässä vaiheessa edes yksi suoja on irronnut. Suljen oven hymyillen istahtaen vielä kerran autoon.

Vihdoin pääsemme pitkän reissun kunniaksi Hemsburyn maille. Katson ikkunasta suu auki kartanon maisemia. Meillä päin oli jopa satanut kaatamalla, mutta täällä paistaa aurinko kirkkaalta taivaalta, ainakin nyt. Eikä täällä ole hetkeen satanut, sillä missään ei näytä olevan märkää tai vesilätäköitä - meidän onneksemme. Thella änkeisi itsensä heti niihin, vaikka suojat olisikin vielä jalassa. Michael pysähtyy avoimelle pihalle ja pian luoksemme käveleekin ronskin näköinen mies. Michael avaa ikkunansa ja kättelee parrakasta miestä esitellen itsensä. Herra itse ilmoittavaa olevansa Sean MacBain vahvalla skottiaksentilla. Hän antaa meille luvan pysähtyä lähemmäs maneesin ovia, jottei Thella heti lähde omille tutkimusmatkoilleen. Nousen autosta ylös, kättelen myös Seania ja avaamme yhdessä maneesin oven. Michaelia avustetaan mahdollisimman lähelle ovea, ja miehet laskevat rampin. Thella alkaa steppaamaan paikoillaan, irrotan tamman suoraan narkeista, menkööt suojat jalassa, Michael aukaisee nopealla liikkeellä takapuomin ja Thella pakittaa harvinaisen nopeasti ulos ja lähtee saman tien pierupukkilaukkaa ympäri maneesia. Ei tammaa kiinnosta miltä se näyttää, tai syökö joku sen. Kyllä Thella pärjäisi, vaikka joku sen kimppuun hyökkäisikin. Nappaan Thellan korvahupun trailerin pohjalta, narkin tavaratilasta ja suljemme maneesin oven, jättäen minut tamman kanssa sisälle. Sean lähtee kuulemman hoitelemaan omia asioitaan ja Michael parkkeeraa auton jonnekkin parempaan paikkaan, jossa sen voisimme siivota.

Nuorikkoni jatkaa laukkaansa päättömästi, mutta alkaa jo rauhoittumaan. Matkustussuojat eivät ole parhaimmat juoksemiseen ja värikäs otukseni ravaa luokseni puhisten. Laitan tamman narkin päähän ja alan ottamaan suojia yksitellen irti. Thella osaa seistä paikoillaan, jos narkki on maassa tai kaulalla, vaikka onkin muuten kovin menossa. Otan vielä tummansinisen fleeceloimen tamman päältä pois, myös häntäsuojan. Napsautan narkin irti hevoseni riimusta ja hullu meno jatkuu saman tien. En osaa pelätä Thellaa, vaikka se välillä selvästi yrittääkin ihmisiä vahingoittaa. Puoliverinen ravaa koreasti ympäriinsä korskien ja häntä tötteröllä. Kieltämättä tamma on kaunis ilmestys, mutta moni kakku päältä kaunis. Alan pakata kuljetussuojia pienempään tilaan, samoin loimea. Kuljetan ne sivuoven lähellä olevalle penkille ja huomaan Thellan alkavan seuraamaan minua innostuneena.
"Leikin aika?" kysäisen, enkä huomaa Michaelin löytävän tiensä jotenkin ylhäällä olevaan katsomoon, siellä taitaa joku muukin istuskella, kun alan tekemään seuraamisleikkiämme Thellan kanssa. Tamman kanssa olemme tätä harrastaneet aina, hieman vaihtelevalla menestyksellä. Lähden kävelemään erikokoisia ympyröitä ja kiemuraisia reittejä Thellan seuraten innostuneena puhisten perässäni. Myös väistöjä olemme näin harjoittelleet ja alankin laittamaan jalkojani ristiin. Thella tekee perässä keskittyneesti. Vaihdan suuntaa ja alan tehdä väistöä hölkällä, tammani alkaa seuraamaan jalat edelleen ristiaskeltaen ravissa. Rapsutan nopeasti hevoseni otsaa ja jatkan suoraan hölkkäämistä. Thella ravaa perässä pärskähtäen ja pyörii perässäni mihin ikinä menenkään. Tamma tietää ettei leikin aikana laukata, joten se tarkoittaa selvästi hevosen pientä rauhoittumista.

Nopeasti alan taas kävellä ja napsautan tammani kiinni riimustaan narkkiin. Avaan maneesin sivuoven ja edessäni onkin juuri tuiman näköinen blondi nainen mustankirjavan korkean hevosen kanssa. On se hieman matalampi kuin oma otukseni, mutta raskaampi rakenteeltaan.
"Hei! Olen Miisu Milhoab ja tässä on Thella, osaisitko kertoa missä karsinamme on?" kysäisen hymyillen. Nainen esittelee itsensä Donnaksi ja osoittaa meidän oikealle kertoen ihan perällä olevan yksityiset. Kiitän ja väistän ensin Thellan kanssa hieman, jotta nainen ja kirjava ori pääsevät maneesin puolelle. Tulisin hakemaan tavarat sitten heti, kun saan tammani karsinaan. Kaksikon ohitettua meidät lähden viemään Thellaa kohti yksityispuolta. Talli on hyvin valaistu ja viihtyisän oloinen. Kuitenkin näyttäen myös siistiltä ja hienostuneelta. Tamma hieman hätäilee ja joudun hevosta pidättelemään jonkin verran. En näe yhtään hevosta sisällä, kaikki ovat varmaan ulkona. Thella saisi hetken karsinassa, kysyisin joltain sitten tamman tarhan sijaintia.

Thellan karsina on miltei perimmäinen kaikista ja lykkään tamman sinne. Karsinan oveen oli kirjoitettu tammani rekisterinimi, lempinimi ja omistaja. Siinä on tilaa vielä ruokinta- ja hoito-ohjeille. Sekä suurelle varoituskyltille tammasta. Thella tutkiikin karsinaansa mielenkiinnolla, kun lähden hakemaan kuljetuskamppeita maneesin puolelta, vieden loimen karsinan ovessa olevaan loimitelineeseen. Suojat jäävät vielä siihen viereen lojumaan, löytäisin satulahuoneen myöhemmin.

Trailerin siivoan lantalaan, jonka löydän melko helposti maneesin vierestä. Michael tulee myös paikalle mustahiuksinen naisen kera. Hän esittelee itsensä Elaineksi, lupautuen myös näyttämään paikkoja vaikka heti. Michael ilmoittaa kiireestään, joten puramme autosta kaikki Thellan tavarat, omat kamani jäävät vielä autoon, mitä en tallilla tarvitsisi. Elaine kantaa myös osaa tavaroista, meillä kolmella on jokaisella kädet täynnä tavaroita, jotka löytävät tiensä varustehuoneeseen, jossa on merkattu Thellalle oma kaappi, satulateline ja suitsille paikka. Satuloille saa kuulemman toisenkin telineen jos tarvitsee, muttei meillä ainakaan tarvetta sellaiseen vielä ole. Michael laskee tavarat käsistään ja lähtee kiireen vilkkaa jatkamaan matkaa. Hän lupautuu tiputtamaan tavarat jossain vaiheessa iltaa tädilleni, mutta nyt pitäisi lähteä tapaamaan uutta pomoa. Toivotan ystävälleni hyvää matkaa ja jään Elainen kanssa kaksistaan, ainakin hetkeksi. Hän auttaa minua laittamaan tavaroita kaappiin, jotta pääsemme nopeammin esittelykierrokselle.

Ensimmäiseksi haen Thellan karsinastaan. Tamma on innokaana sieltä tulossa ja katsoo mittailen Elainea. Nainen katsoo samalla tavalla nuorikkoani, kun lähdemme kävelemään ulos kahden aikoihin iltapäivällä. Reitti on selvästi lyhyempi kuin maneesin kautta, mutta toisaalta ihan hyvä vain. Elaine näyttää reittimme miltei kauimmaiselle tarhalle, joka kuulemman on varattu meille. Thella saisi vielä ainakin yksikseen tarhailla, mutta jossain vaiheessa luultavimmin joutuisi saamaan kavereita. Thella ja muut hevoset eivät olleet todellakaan paras yhdistelmä. Päästän tammani vapaaksi uuteen tarhaansa ja hevonen alkaa heti katselemaan ympäristöään ja uusia hevosia arvioiden. Silmiini osuu ensimmäisenä hopeanmustankirjava poni, joka söi päiväheinien jämiään. Tallilla oli kivan näköisiä hevosia muutenkin, jopa yhden muulin bongaan tarhoista. Monipuolista porukkaa jos totta puhutaan. Matkamme jatkuu, Elainen näyttäessä hieman tallin ympäristöä, selittäen mistä löytyy kaikki - tai ainakin mitä uskoo minun tarvitsevan. Kuulemman aika vapaasti sai mennä, mutta maneesin varauslistasta pitää olla tarkka. Kiitän kierroksesta, kun saavumme taas talliin ja Elaine on hakenut komean voikonkirjavan orin ratsutukseensa. Uskon minun viihtyvän täällä, miksei Thellakin.

Siistin vielä Thellan tavaroiden järjestystä ja lueskelen ilmoitustaulua, ennen kuin lähden kävelemään kolmen kilometrin lenkkiä tädilleni. En tiennytkään täältä myös saavan geenitestauksia, Thellankin voisi huvin vuoksi testata heti, kun muistan siitä joltain kysyä.

07.01.2017 - kouluvalmennus, valmentajana Hazel

Ruunikonkirjava tamma ravasi lumen peittämällä kentällä ratsastaja selässään saapuessani kentän laidalle. Parivaljakko oli hyvinkin tuttu ilmestys, sillä Miisu kuului parhaisiin ystäviini ja Thella oli oman tammani varsa, jonka hoitamisessa ja koulutusprosessissa olin auttanut usein. Tamma oli kieltämättä hyvin kaunis, mutta siltä löytyi vanhempiensa tapaan luonnetta vaikka muillekkin jakaa. Puhelimme Miisun kanssa kaikenlaista hänen suorittaessaan alkulämmittelyjä ja minun tarkkaillessani tiiviisti ratsukon yhteistyötä. Thellalla oli kaunis ravi, mutta se näytti melko malttamattomalta ja hieman raskaalta ratsastaa. ”Muista tehdä paljon puolipidätteitä. Ratsasta hetki harjoitusravia ja ratsasta sitä aktiivisemmaks. Ei nopeammaks, mutta yritä saada se käyttämään paremmin selkää ja takajalkojakin”, ohjeistin. Miisu istui alas raviin ja teki samantien muutaman pienen puolipidätteen, joka aktivoi tammaa polkemaan paremmin takajaloillaan alleen ja keskittymään hetken paremmin ratsastajaansa. ”Hyvä. Älä anna sen keskittyä kentän ulkopuolella oleviin asioihin, vaan ratsasta paljon siirtymisiä ja nopeita ja yllättäviä käännöksiä”, jatkoin. Tamma alkoi keskittyä hetki hetkeltä enemmän tekemäänsä, joka oli oikein hyvä merkki. ”Nyt alkaa näyttää paremmalta. Ratsasta vielä toiseen suuntaan samalla tavalla ja siirry sitten hetkeks käyntiin, kun se tuntuu hyvältä.”
Kun parivaljakko oli siirtynyt käyntiin ja nuori tamma sai puhallella hieman höyryjä venytellen kaulaansa pidemmällä ohjalla, kerroin valmennuksen suunnitelmistani. ”Ajattelin, että tänään voitaisiin työstää lähinnä väistöjä ja taivutuksia. Sopisko se sulle?” ”Joo, se kuulostaa ihan sopivalta”, Miisu vastasi. Pienen juttelutuokion aikana Miisu keräsi ohjat takaisin ja alkoi sitten ratsastaa ohjeideni mukaan joka toisen pitkän sivun alusta puolirataleikkaa tehden sen jälkeen sitten uralla pohkeenväistöä ensin käynnissä. Thella ymmärsi samantien, mitä siltä haluttiin. ”Ratsasta sitä vielä hitaammassa käynnissä juuri ennen väistöä, ettei käy noin”, sanoin tamman kiirehtiessä ja tullen väistön melko epähuolellisesti. Muutaman kierroksen jälkeen meno alkoi parantua kokoajan, joten pyysin parivaljakkoa tulemaan tehtävää myös ravissa. Väistöt alkoivat näyttää oikein hyviltä, ja ratsukon yhteistyö oli parempaa. En halunnut heidän tekevän samaa tehtävää kovin kauaa, sillä tamma vaikutti hyvin malttamattomalta. Miisu ratsasti muutaman laukannoston ennen avotaivutuksia. Thella sai purettua hieman energisyyttään, ja se laukkasikin hyvinkin reippaassa tahdissa takapään noustessa pari kertaa ilmaan vähän turhankin korkealle. Miisun tasapaino ei pukkihypyistä huolimatta pettänyt, vaan hän istui yhä selässä rauhallisena. Molempiin suuntiin laukkaamisen jälkeen ratsukko tuli vielä avotaivutusta käynnissä. Tehtävä onnistui uralla melko hyvinkin, vaikka tammalla oli pieniä keskittymisvaikeuksia, eikä se näyttänyt nauttivan erityisesti saamistaan avuista. Thella sai kiitokset ja pääsi suorittamaan sitten loppuravit, joilla se liikkui huomattavasti alkulämmittelyitä paremmin. Tamma jopa antoi periksi hieman niskastaankin, jolloin se oli kauniissa muodossa. Minulla oli kiire omiin hommiini, jonka takia jätin ratsukon pienen palautteen jälkeen tekemään loppuverryttelyt itsenäisesti.