Talvisia kuulumisia

20. marraskuuta 2021

Vedin valkoista tupsupipoa paremmin päähäni, kun tallipihan yli pyyhkäisi kylmä viima. Talvi ei varsinaisesti ollut mun suosikkivuodenaikani, vaan mussa sykkivä espanjalainen veri sai mut arvostamaan ennemminkin kesää ja kevättä. Tänään oli kuitenkin ihan kiva keli - aurinkokin paistoi ja lumi oli kuivaa. Marraskuun räntäsateista ei ollut tietoakaan. Sanoisin siis, että oli ihan sopiva talvisää jopa tällaiselle vannoutuneelle kesäihmiselle.

Crou osasi sen sijaan arvostaa talvea ihan vilpittömästi. Kylmäverinen ravasi pörheänä pihatossa edes takaisin ja innostui heittämään jopa muutaman pukkihypyn tullessani lähemmäs lumikerroksen peittämää aitaa. Sälli oli rauhallisempi, vaikka sekin innostui ottamaan pienen spurtin luottokaverinsa kanssa. Välillä ei olisi millään uskonut, että näistä kahdesta Crou oli se vanhempi ja kokeneempi. Crou oli muutenkin kylmäverisiin liitettävistä yleisistä stereotypioista poiketen reipas ja energinen hevonen. Olinhan mä sen nähnyt aiemminkin touhuilemassa Sannan ja Aleksin kanssa, mutta olin silti vähän yllättynyt sen vauhdikkuudesta, kun olin viime kesän laidunkauden jälkeen alkanut touhuilla orin kanssa enemmän. Olin pääasiassa etenkin aluksi liikuttanut Crouta ratsain, mutta Sanna oli opettanut mua myös syksyn mittaan ajamaan ja olin innostunut sen myötä tekemään ihan itsenäisiäkin ajolenkkejä Croun kanssa. Ajaminen oli mukavaa vaihtelua, kun ratsastettavia oli muutenkin tarpeeksi. Ja kieltämättä myös Crou tuntui olevan luotu ennemmin kärryjen eteen kuin ratsastajan alle, vaikka kyllä siltä perusjutut onnistui ratsainkin.

Tänään Croulla oli kuitenkin vapaapäivä. Pujahdin aitalankkujen välistä toiselle puolelle pihattoa. Croun ja Sällin lompsiessa jo rauhallisempaan tahtiin lähemmäs mua, kaivelin taskustani parit katkaistut porkkanapalat molemmille hevosille. Herkut hävisivät käsistäni alta aikayksikön parempiin suihin, enkä voinut kuin naurahtaa orikaksikon tyytyväisille ilmeille. Rapsuttelin hetken molempia jutustellen oreille samalla, kunnes pujotin riimun Croun päähän ja talutin sen pihattoon sisälle. Paksuksi kasvanut talvikarva oli suhteellisen siistin näköinen, mutta kävin sen silti kevyesti läpi pölyharjalla. Crou seisoskeli harjauksen ajan rennosti paikallaan mutustellen samalla hiljakseen katosta roikkuvan heinäverkon sisältöä. Riimunnaru oli sidottu vain löyhästi kiinni seinän kiinnitysrenkaaseen ja tiikerinkirjava ori olisi seissyt varmasti ilman sitäkin tyynesti paikoillaan. Croun kaviot oli myös helppo puhdistaa - rutiininomaisesti ori nosti yksi kerrallaan kaikki jalkansa pyynnöstäni, eikä yrittänyt laskea niitä ennen aikojaan. Orin kiiltävän mustissa jouhissa oli enemmän tehtävää niiden hervottoman pituuden vuoksi. Suihkautin häntään ja harjaan hieman selvitysainetta ja sitten kävin ne läpi kammalla. Häntään oli eksynyt muutama takku, mutta niiden selvittämisessä ei onneksi kestänyt kauaa. Lopuksi nypläsin orin harjaan ja häntään siistit letit.

"No niin, joko haluat takasin Sällin luo?" jutustelin orille samalla, kun riisuin riimun sen päästä ja taputin sen kaulaa. Crou hävisi melko nopeasti ulos pihatosta ja kuten osasin jo arvata, löysin sen hetken päästä kihnuttamasta Sällin harjamartoa. Siinä oli kyllä toisilleen omistautunut kaksikko.