Eliaksen normipäivää

Suomen kevät on niin ihanaa aikaa. Täksikin päiväksi on luvattu myrskyä, itse asiassa tälläkin hetkellä vettä tulee vaakatasossa. Pääsisipä takaisin Puolaan, siellä sentään oli siedettävät kelit ympäri vuoden. Sanna on jo edeltä käynyt heittämässä kaikille hevosille pienet tupot heinää ja loimet niskaan, ennen naisen kiirehdittyä päivätöihinsä päiväkotiin. Hevoset joutuisivat kuitenkin kaikki ulos, kunnes karsinat olisi siivottu ja hepat syöneet loput aamuheinät, jotka iltavuorossa jo pihalle oli heitetty. Talutusvuorossa on juuri Thella - tallin ainoa asukki, joka luultavasti nauttii tästä kelistä enemmän kuin kaikki muut yhteensä. Tamma on pikkuhiljaa päässyt muuttostressistään eroon ja alkaa taas toimimaan myös minun kanssa. Suurimerkkinen neiti on aivan innoissaan ulos menosta, pysyen narun päässä juuri ja juuri.

Saatuani Hestian kauniit kasvattitammat vielä pihalle pienten suostuttelujen jälkeen, on orien vuoro. Pieni hörähdys odottaa minua, kun ponivahvistuksemme Roki minua tervehtii. Kirjava otus oli kyllä yksi sadasta hevosesta, joka hurmasi minut saman tien sen nähdessäni. Vaikka olinkin ajatusta ponin hankkimisesta ensin vastustanut, mutta Aleksi siinä loppujen lopuksi sai viimeiseksi nauraa. Jotenkin Roki vaan herätti minussa sitä jotain omituista fiilistä, jota ei voi sanoin kuvailla. Nappaankin poniorin riimun ja sujautan sen helposti lehmänkirjavan päähän. Roki hieman yrittää nyppiä riimunnarua, mutta lähtee kuitenkin kävelemään suhteellisen nätisti pihalle. Nappaan matkalla vielä Cabon toiseen käteeni. Orit alkavat olla jo tuttuja yhdessä talutuksen ajatuksesta, joten saankin leikkisän kaksikon tarhaansa melko vähäisellä säätämisellä. Vielä Kovu perässä kolmanneksi osapuoleksi tarhaan. Kolmikko sopivat keskenään toisilleen, koska aina löytyisi edes yksi leikkikaveri. Loput orit tulevat ulos yksitellen, hieman Grim oli sitä mieltä ettei tässä kelissä voi ulos mennä. Saamarin Saksan kasvatti, kun tottunut seisomaan sisällä huonoilla keleillä. Vaikka ori oli ollut Suomessa jo pari vuotta, tällä silti tuotti sadekelit ongelmia.

Hevoset ovat vihdoin kaikki pihalla ja tallikin siivottu. Kello näyttää vähän yli kymmentä, joten päätän lähteä tässä välissä käymään talolla syömässä. Vastailisin myös muutamaan sähköpostiin sekä tekstiviestiin. Pääasiassa asiat koskevat valmennusten järjestelyitä, mutta myös myynnissä olevan risteytysponiruuna Lennun ostajaehdokaskyselyitä. Olen lupautunut pitämään pienimuotoisen tunnin Aleksille sekä Amelielle alkaen hieman jälkeen kahdentoista, Anun valmennus alkaisi kahdelta. Hänen kaverinsa Salla haluaisi myös tulla mukaan "oikeisiin" treeneihin. Sallalla kuulemman oli myös oma hevonen, mutta pääasiassa keskittyi vain rennosti harrastamaan. Hevoset saavat heinää kahdeltatoista sekä neljältä. Sanna ilmestyisi ennen viittä töistä, häntä pääsen koulimaan vasta kuuden aikoihin. Pitäisi omatkin kopukat saada jossain välissä liikutettua.

Heitettyäni hevosille päiväheinät kävelen maneesiin. Sade ei ole paljoa helittänyt koko päivänä, joten vesi hakkaa maneesin kattoa. Itselläni on melko märkä olo, riisuessani vettä tihkuvaa sadetakkiani. Laitan tummansinisen takin roikkumaan hupustaan yhden estetolpan päälle, samaan riviin Aleksin mustan sekä Amelien pinkin sadetakin kanssa. Kaksi vähän isohkoa loimea Vihiniemen brodeerauksin on ripustettu roikkumaan niille tarkoitetuille telineille kuivumaan, olemme valmistautuneet Suomen synkkiin keleihin teettämällä kaikille omille hevosille hieman liian isot ohuet sadeloimet tallin ja maneesin väliselle kävelymatkalle. Laittaisin tänään Aleksin sekä Amelien työskentelemään pääasiassa sileällä, vaikka muutamia puomeja hyväksemme käyttäisimmekin. Tupla-A:n kerho ovat jo hevosiaan lämmitelleet, joten pääsemme heti hommiin. Fellu näyttää tapansa mukaan tahmealta, kun esteitä ei ole näkyvissä, Cabo tapansa mukaisesti hieman tanssahtalee liikkeissään, kun Amelie alkaa keräämään ohjia. Lusitano-ori myös kerää kierroksia sateen äänistä maneesin kattoa vasten. Toinen pitäisi saada reagoimaan nopeammin ja toinen taas hieman rauhallisemmaksi. Hyvä laittaa ne samaan valmennukseen. Eiköhän kuitenkin saataisi homma rullaamaan, kaikille vain aivot käyntiin ensin.
"Noniin laiskamadot, sit ryhdytään hommiin", otan käyttööni kuuluvan valmentaja-ääneni. Normaalisti puhun hiljaa ja rennosti, mutta olen oppinut puhumaan kuuluvampaan sävyyn valmentaessani. Huomaan serkkupojan kokoavan ison ratsunsa ohjia kokoon ja orin innostus tuntuu paistavan hurjasti läpi - siis sarkastisesti puhuen. Puoliverinen näyttää vain vetävän niskansa hieman koukkuun ja muuten muulittavan eteenpäin. Cabo taas muistuttaa kireää viulunkieltä. Ensimmäiseksi työstäisimme kummankin kulkemaan ylipäätään edes hieman oikeinpäin, sekä kuulon päälle. Otamme käyttöömme käynti-seis-ravi-seis-käynti siirtymisiä sekä pieniä voltteja. Ohjeeksi annankin, että pitkillä sivuilla pitää tehdä vähintään neljä siirtymää ja yksi voltti, lyhyillä sivuilla riittää kaksi siirtymää.
Lusitano-ori Cabo näyttää olevan hyvinkin menevällä päällä, Fellun edelleen hieman laahustaen perässä selkeästi masentuneen näköisenä. Asetelmasta tulee mieleen Puolenhehtaarin metsän Ihaa sekä Tikru.
"Amelie rauhoita ne kädet, ota ne istuinluut käyttöön", tokaisen nuorelle naiselle, kun hänen ratsunsa vain tuntuu sättäävän. Cabolla ilmeisesti on erityisen herkkä suu, joten siirtymiset eivät tunnu toimivan normaalilla ohjastuntumalla. Ori näyttää heti hieman rauhoittuvan ja keskittyvän tarkemmin tehtävään. Fellu siirtyy edelleen todella tahmeasti - liekö syynä sileällä työskentelu vai ruoka-aika, mahdottomuus ei ole myöskään näiden yhteissumma. Ikinä ei voi tietää, mutten ole kirjavaa oria noin tympääntyneen näköisenä nähnyt oikeastaan ikinä.
"Voitteko te vähän siirtää tota energiaa Cabosta Felluun, niin tää ehkä toimiskin", parahdan samalla käskien vaihtamaan suuntaa. Cabo on selkeästi alkanut rauhoittumaan ja kuuntelemaan, mitä pyydetään, mutta Fellu ei ole vielä saanut energiatasoaan hirveästi nostettua, vaikka orin siirtymiset tapahtuvatkin nopeampaan tahtiin.

Raahaan maneesin keskelle puomia, antaen kaksikon kävellä hetken pitkin ohjin. Fellu näyttää heräävän silmissä, kun näkee puomin. Cabo nyt on kävellyt koko ajan liidokkaasti. Asettelen maneesin keskilinjalle vielä muutaman puomin lisää.
"Eli tehdääs sitten kiemurauraa, joka puomilla vaihdetaan raviin tai laukkaan. Eikä tänään kevennellä", selitän seuraavan tehtävän. Sitten kun saadaan ravisiirtymät kuntoon, aloittaisimme pelkät laukkavaihdot. Minusta kuitenkin tuntuu vielä, että ratsukot ovat kuitenkin nukuksissa, joten herätellään heitä vähän lisää. Kirjava Fellu kuitenkin näyttää keräävän itseään jo valmiiksi, vaikka kentälle tiputeltiinkin vain maapuomeja. Helppo motivoitava näköjään.
"Amelie muistaa ne kädet ja istuinluut. Istu sinne satulaan, vaikka toi poni onkin vähän liidokas", ohjeistan jatkaen;
"Aleksi. Istu, istu, istu. Nyt kun toi sun muuli heräs, niin sunkin pitäis herätä". Serkkupoika kyllä oli myös yksi muuli, joten sopi hyvin tuon puoliverisen selkään. Mies kieltämättä on hyvä ratsastaja, joten en ymmärrä mitä hän luulee saavansa irti minun höpötyksistäni.
"Ihan asiasta kukkaruukkuun, hoidatko sä tänään välipalaheinät? Aattelin Rokin liikuttaa, eikä aikaa oikeen oo muussa välissä", kysäisen Aleksilta, kun Amelie on lähtenyt jo kohti tehtävää. Saan Aleksilta myöntävän vastauksen, kun tämä alkaa valmistautua myös tehtävän suorittamiseen.

"Amelie, ne kädet!" huudan, kun Cabo lähtee laukanvaihdoosta jäätävään kiitoon. Nainen oli aika kiivas luonteeltaan, sekä huomasin häneltä alkavan nousemaan savua korvistaan jatkuvasta käsien huomauttelusta. Ei minun vikani ollut, että ratsunaan hänellä on harvinaisen herkkäsuinen tulinen espanjalainen oriponi. Tehtävä oli muuttunut, joka puomilla piti tehdä laukanvaihto, vaikka kiemurauraa jatkettiinkin.
"Hengitä syvään, laske ne kädet. Istu sinne satulaan", ohjeistan ja heti saankin kehua oppilastani; "Hyvä! Just noin. Muista pitää toi päällä".
Fellu on selkeästi herännyt henkiin, mutta askellus ei näytä yhtään mukavalta istuttavalta.
"Ota Aleksi pari pientä ravikahdeksikkoa sen Fellun kanssa. Keskity siihen, et se alkais antaa myöden kädelle, mutta pitäis silti tahdin". Kehunkin kaksikkoa, sekä Fellun rentoutuessa päästän heidät jatkamaan laukkasiirtymien treenaamista. Oli mukava työskennellä taitavien ratsastajien kanssa, koska pystyi vähän keskittymään vuorottellen kumpaankin.

"Eiköhän aleta sitten pikkuhiljaa jäähdyttelemään", tokaisen. Molemmat orit ovat melko hikisiä, niin myös ratsastajat. Ei meillä loppujen lopuksi vaikeita tehtäviä ollut, mutta vaativat pääkopalta paljon. Kaikki neljä ovat kyllä tehneet hyvää työtä tänään, vaikka ihan vielä ei maailman kenttiä mennäkkään valloittamaan. Jos keskityttäisiin ensin valloittamaan ihan pelkästään tämä oma kotikenttä. Ratsukot siirtyvät hölkkäämään vielä hiukan pitkin ohjin ja olenkin heille luvan antanut keventää loppuajan. Aleksin siirtyessä ensin käyntiin, menen hänen vierelleen kävelemään ja kertaamaan vielä mitä tänään opittiin.
"Istutaan siellä satulassa ja ei anneta tän muulin puskuttaa eteenpäin", mieheltä tulee vastaus leveällä virnistyksellä ja taputuksella märän orin kaulalle. Nyökkään hyväksyttävästi lähtien kävelemään Amelien suuntaan. Cabo katsoo minua hieman järkyttyneenä, eihän ori ollut minun oppeihin vielä joutunut.
"Ja mitä meidän piti muistaa?" kysyn.
"Ne kädet alas ja istu istu istu", Amelie huokaisi yllättävän tyytyväisen oloisena. Olin aivan varma, että häneltä olisi tullut jotain vastaan sanomista. Puen sadetakin takaisin ylleni, sekä jätän kaksikon jäähdyttelemään rauhassa.

Otan maneesiin tässä välissä Lennun maastakäsiteltäväksi. Ruunaa tulisi parin päivän päästä katsomaan ostajaehdokas, tänään siis tekisimme kevyttä maastatyöstöä, huomenna voisin ponin ratsastaa kunnolla läpi. On vähän haikeaa luopua tästä erittäin työteliäästä ja hauskan näköisestä risteytysponista, mutta mitä me kahdella ponilla tehtäisiin. Ja vieläpä ruunalla. Lennu puhkuu intoa täynnä, vaikka olen ponin napannut suoraan tarhasta maneesin puolelle. Putsaan ainoastaan kaviot maneesin puolella, poni on sidottu kiinni maneesin seinästä roikkuvaan metallirenkaaseen. Lennu nostaa jalkansa nätisti, sekä huomaan kimon olevan valmiina töihin. Lähdemmekin kävelemään rennosti maneesia aluksi ympäri.
Lennu on tohkeissaan ja pörisee menemään, kuten aina ruunan päästessä töihin. Ponin piti tulla minulle ensin vain läpiratsastukseen, mutta omistaja ei sitten enään risteytystä itselleen halunnut, joten tämä vähän jäi meidän "ongelmaksi". Toisaalta eipä se vanha omistaja pystyharjalle oikea omistaja ollutkaan, joten toivottavasti parin päivän päästä on parempi tuuri. Lennun kanssa sai tehtyä yhteistyötä, mutta se osasi olla vähän.. Tuota noin... Poni. Jos ei huvita, niin ei huvita. Olen ottanut juoksutusliinan ruunan liikuttamista varten, vaikka en paljoa tätä ajatellutkaan juoksuttaa. Lennu seuraa minua nätisti, kun teemme pujotteluja, suunnanvaihtoja, pysähtymisiä ja pakituksia. Poni on siitä vähän hölmö, että tarjoaa jokaiseen asiaan pakitusta, jos ei ihan ymmärrä tehtävän antoa ja muutenkin sitä on risteytyksen mielestä kiva aina välillä tarjota herkkujen toivossa. Valitettavaksi ruuna joutuu pettymään, taskujeni ollessa tyhjiä. Ponin pitäisi tyytyä sanallisiin kehuihin ja otsarapsutuksiin. Alan vaatimaan Lennulta pieniä väistöjä, joissa ruunalla alkaa keskittyminen loppua, joten tämä alkaa temppuilemaan.
"Eikun nyt laitetaan niitä jalkoja ristiin", tokaisen ja heilauttaen juoksutusliinan päätä ruunan peppua kohden tämän tarjotessa minulle ensin pakkia. Lennu pärskähtää ja lähtee taiteilemaan jalkojaan halutusti. Kehun joka askeleella ponia, enkä tahdo vaatia siltä tänään liikoja - vaikka väistöt meille on jo vanhoja tuttuja.
Lähetän Lennun ympyrällä ja kimo lähteekin ravaamaan hyvin pyöreänä. Tämän askeleet olivat aina mielyttäneet omaan silmää, vaikka mitään huippuratsua ponista ei ikinä tulisikaan. Ponin pystyharja on päässyt vähän liian pitkäksi, sillä tämä alkaa pikkuhiljaa taittumaan alas. Pitääkin pyytää Sannaa leikkaamaan ponin tukka edustuskuntoon. Poni pärskähtää tyytyväisen oloisena laskien päätään hieman rennommaksi. Lennu venyttää kaulaansa ja askeltaan sekä kehun ponin menoa. Olen aina hieman huono myymään hevosia, varsinkin jos ne ovat minulle vain jätetty ratsutuksen jälkeen. Jokaiseen tulee jotenkin omalla tavallaan kiinnyttyä hieman eri tavalla, kun niitä on itse ratsastanut ja touhuillut muutenkin.

EI OLLU MIKÄÄ PIZZAPERJANTAI

16.11.2020

"Pysy selässä, pysy selässä, pysy selässä", toistan tantraa päässäni, kun suomenhevonen pukittaa ja nousee pystyyn vuorotellen. Olen käymässä uuden asiakkaan luona, joka kertoi hevosen olevan vain hieman vaativa tapaus, joka tarvisi pientä ratsastusapua. Ikää hevosella on jo kymmenisen vuotta, joten jotain pitäisi päästä löytyä, mutta ei näköjään. "Voi ei, miten se nyt tuolleen", täti kauhistelee kentän vierestä. Olin pyytänyt kaakilta vain ravia, jolloin tämä hulluus alkoi. Nainen on ostanut hevosen vajaa kuukausi takaperin. "Mulla ei yleensä sitten oo tapana kiroilla, mutta PERKELE!" huudan ruunikolle älykääpiölle. Hevonen pysähtyy kuin seinään pärskähtäen hermostuneena. Milloinkohan opin olla ottamatta näitä suomenhevosia, vaan annan Sannalle projekteja. Tulen alas selästä, nyt kun jyrä pysyy hetkenkin paikoillaan. Hevonen oli jo varustettu ennen kuin tulin paikalle. Talutan ruunan omistajan luo. "Tekikö tämä ostopaikassa tätä? Tuliko varusteet mukana? Onko hieroja tai satulansovittaja käynyt täällä?" kyselen. Jokaiseen saan kieltävän vastauksen. "En ole kotona tehnyt kuin käyntiä ratsain, muuten olen juoksuttanut. Juoksuttaessa ei pompi milloinkaan, ajattelin antaa Härmän kotiutua, kun ensimmäisellä kerralla ravia pyytäessä pukitti oikein mojovasti", täti selittää hieman ylpeyttäkin äänessään. "Suosittelen satulansovittajaa käymään ja sitä hierojaa. Jos ongelmia ei ole kerran juoksuttaessa, en keksi muuta vikaa kuin varusteet. Saanko kokeilla yhtä juttua?" Saan luvan ja avaan satulavyön sulavasti, ottaen satulan pois ja antaen sen asiakkaan käsiin. Punttaan takaisin suokin selkään ja lähdemme kävelemään ympäri kenttää.

Härmä tuntuu paljon kuuntelevaisemmalta ilman satulaa kuin äsken. Teen pieniä taivutuksia ja pysähdyksiä. Nielaisen ennen kuin pyydän ruunan painolla raviin. Suokki pärskähtää ja nostaa melko töksähtelevän ravin, ja yritän istua mahdollisimman syvällä hevosen selässä vaikka se pompottaakin hieman. Ruuna ei tee mitään vastaliikkeittä, vaan puskuttaa menemään. Ravaamme molempiin suuntiin yhden kierroksen. Hidastan ruunan takaisin käyntiin ja taputan tämän kaulaa lievästi hymyillen. Olemme toisessa päädyssä asiakkaasta; "Toivottavasti tajuut, et mä yritän auttaa tota tätiä sua ymmärtää", puhun hiljaisella äänellä.

"Jatka sitä juoksuttamista, ja jos ratsastaa haluat niin ilman satulaa kunnes sovittajan saat paikalle. Uskon, että Härmän kanssa hommat alkavat toimimaan niinkin helpolla", kerron hieman jo harmaahapsiselle naiselle. Tämä kiittää ja kysyy suosituksia satulansovitukseen, kuin myös sitä koska pääsisin uudestaan. "Minun lonkka ei tuota ilman satulaa ratsastamista kestä näätkös", nainen tokaisee vielä. Tallille on tunnin ajomatka, ja jos hän oikeasti olettaa minulta löytyvän kolmisen tuntia ylimääräistä aikaa viikossa, ellei useammin niin ei hyvää päivää. "Meillä kyllä on tallilla vapaita tallipaikkoja, jos haluat Härmän sinne läpiratsastukseen. Voin pyytää vakkarisovittelijaamme katsomaan ruunankin samalla, kun tulee katsomaan nuorikoille sopivia satuloita. Minullakin riittäisi aikaa paremmin", ehdotan. Tädillä ei ole kuin puolisen tunnin ajomatka meille, joten hän voisi tulla pari kertaa viikossa ellei useamminkin Härmää juoksuttamaan sekä moikkaamaan. "Ettei Härmä unohda mammaansa", täti naurahtaa iloisesti hymyillen silittäen ruunansa otsaa.
___________

Parkkeeraan farmari Toyotan maneesin eteen. Suomenhevos-teema jatkuu, Sannan ja Sällin valmennuksella. Kävelen nopeasti maneesin puolelle, sillä ulkona alkaa tihuttaa lunta. Blondit ovatkin jo maneesissa kovaa vauhtia lämmittelemässä. Kovasti sääennusteet uhkaavat talven tuloa, Sälli kyllä myös näyttää siltä mammuttikarvassaan. Hevonen asustelee kyllä pihatossa Croun kanssa, mutta maneesitreenit eivät välttämättä kaksikon kanssa voi jatkua talvikaudella. Nehän tulevat läkähtymään kuoliaaksi täällä maneesissa, jota pidetään viidessätoista asteessa ympäri vuoden. "Meille muuttaa suokki talvikaudeksi", tokaisen ja laitan takkini oven edessä olevaan telineeseen. "Oi ihanaa, mitä jos se vahingossa jääkin meille?" Sanna vihjailee. "Ei jää", tokaisen lyhyesti ja aloitamme valmennuksen.