|
|
Julkaissut Aleksi Vaalavuo Mar 14, 2021 0:49:02 GMT 2
Rosegarden's Nightingale, "Tiuhti"Suomalainen ratsuponiori, 10-vuotias
Omistaja Vihiniemi
Omat sivut |
|
|
|
|
Julkaissut Elias Vihiniemi Mar 17, 2021 0:14:43 GMT 2
17.03.2021
Oltiin vihdoin päästy takaisin kotiin muutaman viikon treenikiertueelta. Mukanani oli ollut Grim opettelemassa vähän itsekin kilpahevosen arkea, vaikkei kuin pariin pieneen kisaan osallistuttu. Siellä ori ei ollut loistanut parastaan, joten kotiin ei tullut tuomisia kuin uusia treeni-ideoita. Ori on hieman närkästynyt ja mököttääkin tarhan viimeisessä nurkassa, vaikka Äksä käykin kaveriaan innolla moikkaamassa aidan takaa. Alan purkamaan autoa kevätauringon lämmittäessä vielä lumista maisemaa. Saksassa ja Puolassa oli jo kunnon kevät menossa, joten keskelle talvea takaisin tulo ei hirveästi innostanut.
"Mikä toi on?" kysyn, kun Rokin vieressä näkyy toinen hieman pienempi poni. Olen saanut matkatavarat purettua ja halusin käydä katsomassa kaikki hevoset läpi. Ponilla on valkoiset etujalat, takajaloissa pienemmät sukat ja päässä suuri läsi. Muuta en tummanruunikosta ponista näekään loimen alta. "Se on Tiuhti", Sanna sanoo iloisesti hihkaisten ja menee rapsuttamaan Rokin sekä uuden orin päätä. "Miks se on täällä?" esitän jatkokysymyksen. "Se on samalta kasvattajalta kuin Roki ja tarvi kotia", vaimoni jatkaa. "Mut mitä se tekee heinänsä eteen?"
"Pitää Rokille seuraa ja elää vaan. Tiuhtilla on jo muutamia vauvoja ja kisattu pääasiassa kenttää ja esteitä", Sanna on kyllä aivan mahdoton. "Mut kuka tuolla ratsastaa?" on suurin kysymykseni. Jos Roki tuottaa jo ongelmia ja tuo uusi otus on miltein kymmenisen senttiä matalampi, niin kuka hitto sinne kiipeää. En ole ikinä ole fanittanut poneja, kyllä hevosen kuuluu hevosen kokoinen olla. "Kyl me tälle vauhtipäälle ratsastaja löydetään", Sanna sanoo iloisesti. Poniorit ovat jo lähteneet keskemmälle tarhaa repimään toisiaan loimien kulmista ja leikkipainimaan. "Niin siis leipänsä toi hevonen tekee kuluttamalla meidän kukkaroita vielä enemmän, nyt mä käsitän", tuhahdan ja heilautan käteni ylös lähtien kävelemään kohti toisia tarhoja. Kaipa me voidaan tallipaikat poneilla täyttää.
|
|
|
|
|
Julkaissut Aleksi Vaalavuo Apr 6, 2021 21:19:45 GMT 2
Kel onni on, se onnen kätkeköön
6. huhtikuuta 2021
“Minkä takia mä?” kysyin ymmyrkäisenä ja kädessäni oleva pulla oli tippua lattialle. “No sä oot tottunut ratsastamaan noilla hulttioilla. Sitä paitsi ei me Anua voida laittaa kisaamaan Tiuhtilla. Ja sä kyllä tiedät miksi”, Elias vastasi kylmänviileästi kaataen samalla itselleen höyryävän kuumaa kahvia omaan nimikkomukiinsa. Katsoin heti merkitsevästi Eliasta, joka tuntui välttelevän parhaansa mukaan ottamasta katsekontaktia muhun. Lopulta mies pyöräytti silmiään, katsoi muhun ja vastasi huokaisten: “enkä mäkään sitä erityisemmin riesakseni halua.”
Vuoden 2021 Tie Tähtiin -kilpailu oli starttaamassa ihan näillä näppäimillä ja kyllähän mä tiesin, että meidän oli tarkoitus osallistua kilpailuun tänä vuonna. En mä kuitenkaan ollut odottanut, että mun ratsuna toimisi ponikokoinen Tiuhti, jonka Sanna oli vasta viime kuussa raahannut meidän pihamaata koristamaan. Oli kieltämättä mielenkiintoista päästä näkemään poni oikeasti työssään ja ottaa selvää siitä, mihin se oikeasti pystyisi. Olin kuitenkin suoraan sanoen koko ajan olettanut, että ponin ottaisi ratsastaakseen joko Silvia, Sanna tai Elias. Mutta koska muilla oli jo kädet täynnä, ratkaistiin me Eliaksen kanssa Tiuhtin ratsastaja lopulta - milläpä muullakaan - kuin klassisella kivi-sakset-paperi -pelillä. Ja peli päättyi mun tappioksi. Tietysti.
Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että löysin itseni heittämästä estepenkin Tiuhtin selkään ja kipuamasta sinne itse perässä. Vaikka mä olin aluksi naljaillut Sannalle siitä, millaisen rimpulan se oli meille hankkinut, oli mun myönnettävä, että Tiuhti oli ihan mukavan lihaksikkaassa kunnossa. Ruunikko liikkui hyvällä mekaniikalla ja omalla moottorillaan eteen, eikä se näyttänyt väsymisen merkkejä, vaikka kuinka rääkkäsin sitä sileätreenillä. Mikään helppo ratsu ori ei kuitenkaan ollut - se keräsi selkeästi ylimääräistä pöllöenergiaa sisäänsä ja mikäli sille ei ollut koko ajan keksimässä jotakin uutta pähkäiltävää, tuntui se näkevän pieniä vihreitä miehiä siellä täällä. Esteillä tiesin orin olevan entistäkin reaktiivisempi innokkuutensa vuoksi. Jes.
Hinkkasimme lähinnä väistöjä, ympyröitä ja siirtymisiä. Ei siis mitään maata mullistavan vaikeaa, mutta opinpahan siinä samalla tuntemaan ponia ja sen mahdollisia oikutteluita vähän paremmin. En varsinaisesti jäänyt odottamaan innolla sitä hetkeä, kun viimein starttaisimme ensimmäisessä osakilpailussa. Täytyi vaan toivoa, että kerkeäisimme tutustua toisiimme ja treenata tarpeeksi ennen ensimmäistä koitosta. Johon oli aikaa vain muutama hassu viikko.
[HASH]TieTahtiin2021
|
|
|
|
|
Julkaissut Aleksi Vaalavuo Apr 17, 2021 21:34:29 GMT 2
Tiuhti - maailman monin poni
17. huhtikuuta 2021
Tallipiha täyttyi ärräpäistä, kun Tiuhti onnistui miltei tallomaan varpaani pyörähdellessään kuin mikäkin ballerina konsanaan. Oli se kumma, että ponissa tuntui riittävän joka ikinen päivä virtaa kuin pienessä kylässä. Ponilla tuntui jääneen jossakin sen pään syövereissä oleva kytkin on-asetukselle. Off-asetus oli selkeästi kokonaan rikki. Joku valmistusvirhe siinä kytkimessä oli oltava, sillä suurimman osan ajasta musta tuntui, että mulla oli narun päässä rusakko eikä minkään sortin kavioeläin.
Yritin pysyä mahdollisimman rauhallisena, mutta suoraan sanoen mun hermot olivat olleet viimeisen parin viikon ajan aika pahasti koetuksella. Tuntui, että koko ajan sai juosta paikasta toiseen tuli hännän alla. Keväällä oli aina paljon kaikenlaista ohjelmaa, eikä Tiuhtin kanssa treenaaminen ollut ainakaan vähentänyt työtaakkaa. Kun ajattelin huomista osakilpailua, en suoraan sanoen tiennyt, miten mun olisi pitänyt selvitä ponin kanssa vielä jostakin hemmetin esteradastakin.
Ei siinä kuitenkaan auttanut muu kuin heittää Tiuhtille taas varusteet niskaan ja taluttaa ori kentälle. Kisapaikalla kävi jo nyt jatkuvasti kova kuhina, mutta onnekseni kenttä oli kuitenkin tyhjillään eikä muita ratsukoita näkynyt lähistöllä. Oli kiva päästä hetkeksi treenaamaan ihan kaikessa rauhassa ilman muita häiriötekijöitä. Poni tuntui jo alkuverryttelyssä tuttuun tapaansa energiseltä, joten keskityin ratsastamaan paljon erilaisia kaarevia uria. Sillä tavoin ori keskittyi purkamaan virtaansa itse työskentelyyn, eikä tallipihan tapahtumien kyttäämiseen.
Tiuhti oli yllättävän hyvä ja rento ratsastaa. Olin odottanut, että poni tarjoilisi mulle vähintäänkin pukkilaukkaa, mutta yllättäen se nosti laukan nätisti eikä lähtenyt yhtään rallittelemaan. Kehuin Tiuhtia taputtaen orin pyöristynyttä kaulaa. Kentällä oli muutama pieni kavaletti ja puomi, jotka oli asetettu lähelle kentän päätyä keskihalkaisijalle. Hyödynsin niitä ratsastaen yhä edelleen ympyröitä, väistöjä ja erilaisia kaarevia lähestymisiä puomeille. Muutaman kerran Tiuhti oli hieman hätäinen lähestymisissä, mutta muutoin puomit ylittyivät nätisti ja pakka pysyi kasassa. Olin oikeastaan aika tyytyväinen ponin tekemiseen, kun lopulta laskeuduin alas satulasta ja löysäsin vyötä.
Olin kerennyt ihmetellä tallissa jo Amelielle ja Sannalle ääneen, että Tiuhti oli kuin eri poni ratsastaessa. Riemu repesi kuitenkin taas siinä vaiheessa, kun ori pääsi takaisin Rokin kanssa tarhaan. Ihan sama poni se oli kuin aiemminkin.
[HASH]TieTahtiin2021
|
|
|
|
|
Julkaissut Aleksi Vaalavuo Apr 19, 2021 22:53:04 GMT 2
Onnistumisia
19. huhtikuuta 2021
Puristin hiljaa käsissäni Tiuhtin ohjia. Ori oli hieman rauhaton ja se steppaili levottomana yhdyskäytävällä. Verryttelyssä olin saanut tehdä kovasti töitä, jotta sain ratsastettua ponin edes hieman rennommaksi ja liikkumaan oikeinpäin selkäänsä käyttäen. Hyppäämään päästyään Tiuhti oli kuitenkin tuntunut jo paremmalta. Ja hyvä niin, sillä ihan pian oli meidän vuoromme ravata radalle.
Tiuhti eteni radalla siihen malliin kuin se olisi ollut joku kovankin tason laukkahevonen. Poni viiletti menemään sellaista tahtia, että mua, kylmähermoista suomalaista ukkoakin hirvitti. Yritin kuitenkin keskittyä vain siihen, etten häiritsisi ponia liikaa hypyissä. Pari kertaa mun oli kuitenkin pakko istua oikein syvälle satulaan ja pidättää ponia tosissani, jotta sain ratsastettua tiet kunnolla ja huolellisesti. Ensimmäisen radan jälkeen mä en tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Jollakin ihmeen ilveellä lopputuloksena oli nollarata ja hemmetin hyvä aika. Me siirryttiin johtoon.
Pienen maastakäsin suoritetun käppäilyn jälkeen kampesin irvistäen itseni takaisin kirjavan ponin satulaan. Saatoin lähteä ratsastamaan uusintaa jo hieman itsevarmemmalla fiiliksellä, mutta Tiuhtin kanssa täytyi silti pysyä yhtä jäntevänä kuin perusradallakin. Ponille ei ollut varaa antaa yhtään enempää siimaa - kun sille antoi pikkusormensa, niin se vei koko käden. Kolme ensimmäistä estettä sujui ongelmitta, vaikka vauhtia piisasi taas enemmän kuin sopivasti. Radan ainoalle sarjalle tuli kuitenkin vähän vino lähestyminen, minkä vuoksi tulimme a-osalle aika pohjaan ja ori allani joutui kokoamaan itseään hurjasti selvitäkseen tulevasta hypystä ehjin nahoin. Ensimmäisestä esteestä selvittiin, mutta vaikka Tiuhti yritti kovasti sovittaa askeleensa esteiden väliin, johti a-osan hankala hyppy siihen, että lähestyminen b-osalle meni mönkään ja poni tuli esteelle puolikkaaseen askeleeseen. Puomi kolahti ja siitä oli sanktiona neljä virhepistettä.
Radan jälkeen olin kaikesta huolimatta hyvin tyytyväinen suoritukseemme. Olin lähtenyt kisoihin sillä asenteella, että tavoitteena oli pysyä hengissä. Tavoite oli ainakin toistaiseksi täytetty, mutta sen lisäksi suorituksemme oli ylittänyt odotukseni. Hetkeä myöhemmin en voinut olla hymyilemättä vielä leveämmin, kun niin kovasti kisoja jännittänyt Anu suoriutui toisen kahelin pomppuponimme kanssa luokan ensimmäiseksi. Loppujen lopuksi olimme Tiuhtin kanssa toisia. Luokan kolmas ja samalla viimeinen osallistuja oli saanut myös uusintaradalta neljä virhepistettä, mutta mulla ja Tiuhtilla oli ollut nopeampi aika. Sinistä ruusuketta ja satulahuopaa vastaanottaessani mietin, että ehkä tuon kirjavan kahelin kanssa kehtaisi näyttää naamansa vielä seuraavassakin osakilpailussa.
[HASH]TieTahtiin2021
|
|
|
|
|
Julkaissut Aleksi Vaalavuo May 10, 2021 18:54:21 GMT 2
Toivossa on hyvä elää
8. toukokuuta 2021
Tiuhti nyhti rauhallisesti ruohoa liinan toisessa päässä, kun mä nojailin vasten pihatien aitaa. Mä olin alkanut viettää ponin kanssa kisojen myötä yhä enemmän aikaa ja oikeastaan voisin melkein sanoa, että Tiuhtista oli kuoriutunut mun mielestä ihan kiva poni. Sen riemunkirjavaa sielunmaisemaa piti vain oppia ymmärtämään. Pieni hymynkare nousi huulilleni, kun kirjava poni nosti hetkeksi päänsä vielä hieman kellertävän sävyisestä ruohikosta vilkaistakseen mua. Ehkä Tiuhti ei ollutkaan vain tikittävä aikapommi, joka voisi räjähtää hetkenä minä hyvänsä.
Toinen osakilpailu oli mennyt aiempaa huonommin - olimme sijoittuneet kolmansiksi, eli toisinsanoen pienen luokkamme viimeisiksi. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä ainoa virheemme oli ollut yksi pudotus perusradalla. Sitä lukuunottamatta rata oli kuitenkin kokonaisuudessaan sujunut ihan kohtuullisen hyvin, vaikka Elias olikin jaksanut naljailla Tiuhtin persoonallisesta hyppytyylistä ja sen ratsastajana toimivasta lentävästä perunasäkistä. Helppohan se oli huudella, kun ei itse ollut edes osallistunut koko kisoihin. Ja sitä paitsi, hauskaahan me vain lähdettiin näihin kisoihin pitämään.
Tiuhti oli kävellyt jo lähemmäs aitaa, kun se yhtäkkiä nosti päänsä ylös ja pälyili kovasti talleille päin. Kohotin itsekin katseeni samaan suuntaan nähdäkseni, mitä ori oikein kyttäsi. Hiekkatiellä rapisi rivakat askeleet, jotka lähestyivät hetki hetkeltä. Lopulta tulija ilmestyi nurkan takaa näkyviin ja paljastui Sannaksi. Blondi säpsähti hieman nähdessään mut ja pyyhkäisi nopeasti kämmenselällään silmäkulmaansa. "Ai sä ootkin täällä", nainen rääkäisi ääni särkyneenä. Hymy levisi tämän kasvoille, mutten voinut olla huomaamatta tämän itkuisia silmiä. Vaikka olimme Sannan kanssa päivittäin melko tiivistikin tekemisissä, emme olleet erityisen läheisiä sellaisella syvemmällä tasolla. En siis oikein tiennyt, miten mun olisi pitänyt reagoida tilanteeseen. "Onko kaikki hyvin?" sain kuitenkin kysytyksi Tiuhtin liinaa käsissäni nypläten. Ori katseli uteliaasti Sannaa samalla, kun suu jauhoi tasaiseen tahtiin maan antimia. "Joo on. Nää on vaan näitä naisten juttuja", Sanna totesi ja käveli ponnarilla oleva tukka hulmuten rapsuttelemaan Tiuhtia. Myötäilin Sannan vastausta hymyillen tälle takaisin, mutta tiesin tasan tarkkaan, että naisen mieltä vaivasi jokin ihan muu asia. Saatoin vain toivoa hiljaa mielessäni, ettei kyse ollut mistään vakavasta, sillä naisen reaktiosta päätellen tämä ei tulisi avautumaan mulle. Ei ainakaan nyt. Hetken aikaa Sanna rapsutteli ja höpötteli lässyttäen Tiuhtille, kunnes hän ilmoitti käyvänsä pienellä kävelylenkillä. Nainen hävisi paikalta miltei yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Kun nainen oli hävinnyt näköpiiristä, keräsin kädessäni lepäilevää liinaa vähän kireämmälle. "Tulehan. Eiköhän mekin lähdetä talliin", mutisin Tiuhtille.
[HASH]TieTahtiin2021
|
|
|
|
|
Julkaissut Aleksi Vaalavuo May 10, 2021 18:56:15 GMT 2
Sadepäivän treeniä
10. toukokuuta 2021
Viimeisen parin päivän ajan sade oli piiskannut armottomasti Vihiniemen pihamaata. Onneksi kevät oli kuitenkin jo niin pitkällä, että maa pysyi sateesta huolimatta suhteellisen hyvässä kunnossa, eivätkä tarhojen pohjat olleet muuttuneet mutavelliksi. Se nyt tästä olisikin vielä puuttunut, että olisi joutunut jatkuvasti hääräämään vesiletkun ja pesusienen kera, kun toi hevosia talliin.
Tiuhtin päällä oli oranssinsävyinen kaulakappaleellinen loimi, joka oli vedetty ihan ponin korvien juureen saakka. Sade ei tuntunut haittaavan ponia erityisesti, sillä inhottavasta kelistä huolimatta ori makasi olkipatjan päällä tarhassaan. Se kuitenkin höristi korviaan ja kömpi lopulta jaloilleen, kun puikahdin tarhan sisäpuolelle valkoisten aitalankkujen välistä. "Semmonen keli sitten tänään. Se vissiin meinaa sitä, että maneesi kutsuu", mumisin samalla, kun pujotin kirjavalle orille riimun päähän. Tiuhti haukoitteli. Ehkä se olisi tänään tavallista rauhallisempi.
Mutta mitä vielä. Poni piristyi kumman nopeasti sillä välin, kun harjasin sen ja heitin sille varusteet niskaan. Maneesissa se oli jo kuin piristysruiskeen saanut. Tiuhti pomppi, steppaili ja pyrki ravaamaan aina, kun sen suuhun kohdistui painetta. "Okei, sulla on sitten tämmöinen päivä", mutisin huultani purren. Olin tavallisestikin helläkätinen ratsastaja, mutta tänään mä keskityin ihan erityisen paljon pitämään käteni vakaana ja ratsastamaan hieman tavallista pidemmällä ohjalla. Teimme käynnissä paljon erilaisia kaarevia uria ja tiukkojakin käännöksiä. Halusin käyntityöskentelyn olevan sujuvaa ennen kuin suostuisin siirtymään allani liikkuvan kirahvin kanssa raviin. Hetkeä myöhemmin Anu ja Roki ilmestyivät myös maneesiin. Ja melkein heti perässä myös Elias, jonka oli määrä pitää meille jonkinnäköinen valmennus. Anun kasvoilla oli tavallistakin vakavampi, ehkä hieman ärsyyntynyt ilme. Syytä siihen ei tarvinnut arvailla kauaa, sillä Roki oli ilmeisesti vetänyt palkokasvin sieraimeensa kastuttuaan sateessa ja nyt se oli varsin haluton työskentelemään.
Eniten ponien perseily tuntui kuitenkin ärsyttävän Eliasta, jota kisat stressasivat jostain syystä erityisen paljon. Anu jaksoi kuunnella Eliaksen antaman palautteen yhtä nöyrästi kuin aina ennenkin, mutta mua alkoi suoraan sanottuna jo hieman ärsyttää miehen vouhkaaminen. Kisojen piti olla hauska yhteinen kokemus. Nyt ne aiheuttivat vain lisää stressiä kaikille. Yritin kuitenkin piilottaa tunnekuohuni parhaani mukaan, sillä tiesin, ettei Elias tarkoittanut mitään pahaa. Kun olimme työstäneet hetken aikaa myös ravia ja laukkaa, hyppäsin alas Tiuhtin selästä kävelyttäen ponia maastakäsin hetken aikaa, kunnes lopettelimme treenit.
[HASH]TieTahtiin2021
|
|
|
|
|
Julkaissut Silvia Kurjensalo Jun 9, 2021 21:51:21 GMT 2
Hullu työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä
2. kesäkuuta 2021
Jos oltiin ihan rehellisiä, niin tämän vuoden Tie Tähtiin -kisahulinaa vierestä seurailtuani olin oikeastaan aika tyytyväinen, etten mä ollut osallistunut tänä vuonna joukkuekisaan. Kaikilla tuntui olevan hirveä stressi koko ajan päällä ja tallituvassa ei juuri muusta jupistu kuin kisojen tuloksista ja jonkun kanssakilpailijan mummon tädin kissan kaiman serkusta. Onneksi finaali häämötti jo ihan nurkan takana, joten kohta pöly ehkä vähän laskeutuisi ja itse kukin saisi huokaista helpotuksesta. Ainakin hetkeksi. Siihen saakka, kunnes kyseinen konkkaronkka päättäisi osallistua taas johonkin uuteen kilpailuun...
Viime aikoina olin aistinut etenkin Aleksin olleen jotenkin tavallista kireämpi. Se ei jaksanut enää jäädä lörpötellemään tupaan tavalliseen tapaansa, vaan puunasi päivästä toiseen Tiuhtia siihen malliin, että poniparka varmaan kaljuntuisi pian. Hakiessani Lottea sisälle päiväruokaansa syömään, panin merkille tutun ratsukon, joka näytti hinkkaavan jälleen jotakin sileätehtävää kauempana puiden varjostamalla kentällä. Aleksin kasvoilla oli harvinaisen vakava ilme, kun mies pusersi otsa hiessä pohkeenväistöä allaan olevan, sähköjänistä muistuttavan ponin kanssa.
"Onneksi me ei sentään osallistuttu koulupuolelle", Aleksi kuului puuskahtavan, kun hän puolituntisen jälkeen ilmestyi tammatalliin. Sen tavallisesti hieman pörröiset hiukset olivat liimautuneet märkinä hikistä otsaa vasten. Kädessään sillä oli muovinen juomapullo, jonka pohjalla oli enää vain pieni tilkka vettä. "Mä en malta odottaa, että saan pitää pienen loman Tiuhtista sitten, kun nää kisat on ohitse. Mulla repeää kohta kädet. Ja sitä ennen varmaan pää", mies jatkoi huokaisten ja tuli rapsuttelemaan Lottea karsinan ovelle. Musta tamma oli kovin kiinnostunut tutkimaan Aleksin taskut siltä varalta, että sieltä sattuisi löytymään jotakin suuhunpantavaa. "Voi kuule, ootahan vaan, kun pääset ihan toden teolla ratsuttamaan näitä meidän nuoria. Siinä, jos missä repeää pää", naurahdin taputtaen Lottea, joka rouskutteli Aleksin antamia porkkanapaloja. Aleksi pudisteli päätään hymyillen ja totesi vain, että juuri nyt mikä tahansa vaihtelu tekisi poikaa. Ja sen mä kyllä uskoin - Tiuhtin kanssa touhutessa ei varmasti ollut yhtä ainoaa tylsää päivää. Enää oli vain pidettävä sormet ristissä ja toivottava, että finaalista selvittäisiin kunnialla.
[HASH]TieTahtiin2021
|
|
|
|
|
Julkaissut Aleksi Vaalavuo Jun 10, 2021 21:31:59 GMT 2
Ponien viemää
4. kesäkuuta 2021
"Ei hel-vet-ti", sihahdin hiljaa. Kädessäni oleva nailonnaru riimuineen tömähti hiekkaan ja mä jäin tuijottamaan aivan hiljaa metsätarhan aitaa. Aitaa, jonka maassa makaavat palaset olivat nyt tuhannen päreinä. Tiuhtia ei näkynyt mailla halmeilla, eikä muuten Rokiakaan. Ja puolen tunnin päästä pitäisi olla jo täyttä häkää treenaamassa, mikäli halusi olla tikissä Tie Tähtiin -finaalikisassa. Sormieni viimein haparoidessa taskun pohjalta puhelintani, toivoin vain herääväni omasta sängystäni todeten tämän olevan pelkkä helvetin mauton painajainen. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut.
Hetkeä myöhemmin olimme kiertäneet tallipihan ja sitä ympäröivän metsän rajan kauttaaltaan, mutta saldoksi ei jäänyt yhden yhtä ponia. Tavallisesti hyvinkin rauhallisena tunnettu Elias oli lähtenyt mukaan etsintöihin ja nyt tämä laukoi posket punaisena heloittaen suustaan sellaisia kirosanoja, joita edes minä en ollut koskaan aiemmin kuullut. Mies potkaisi maassa olevan ison kivenmurikan tieltään ja se lensi läheiseen pusikkoon sellaisella voimalla, että lintuparvi lehahti hädissään karkuun. "Mitä me sinne kisoihin nyt ilmotetaan? Ponit otti hatkat ja muutti Siperiaan?"
Pian myös Sanna, Silvia, Amelie ja Anu saatiin hälytettyä osaksi etsintöjä. Silvia ja Anu jäivät kiertämään vielä tallin lähiympäristöä sen varalta, että ponit olisivat vain löytäneet makoisamman ruokapaikan jostakin lähistöltä. Amelie ja Sanna puolestaan lähtivät etsimään poneja autolla, kuten mä ja Eliaskin teimme. Emme olleet kerenneet vielä koivukujalta kivenheiton matkaa pidemmälle, kun Eliaksen puhelin jo soi. Miehen pitkä huokaisu ja jos vain mahdollista, entistäkin punaisemmat posket, kertoivat kaiken tarvittavan. Ponit olivat löytyneet. Eliaksen äänensävy ei kuitenkaan muuttunut lainkaan helpottuneemmaksi, vaan pysyi yhä hyvin kireänä. Lyhyen puhelun päätyttyä ymmärsin paremmin miksi. Tiuhti ja Roki olivat parhaillaan hyvää vauhtia pistelemässä poskeensa naapurin Tuulikki-mummon tulppaanisatoa.
Ponien perässä juoksemisen, maanittelun ja lukuisten anteeksipyyntöjen jälkeen saimme viimein Tiuhtin ja Rokin turvallisesti kotiin. Eliaksen vielä jupistessa meetvurstipitsasta talutin Tiuhtin alas trailerista. Ja sehän tuli sieltä sellaisella vauhdilla, että hyvä, etten itsekin lentänyt siinä rytinässä persuuksilleni. Hammasta purren otin tiukemman otteen riimunnarusta ja jatkoin ruunikon taluttamista talliin, jossa eläinlääkäri kävisi vielä tarkistamassa molemmat ponit kaiken varalta. Toivoin todella, että molemmat olisivat säästyneet kolhuilta ja pääsisimme starttaamaan ensi viikonlopun finaalissa normaalisti. Sehän tästä vielä puuttuisi, että joku loukkaantuisi juuri ennen h-hetkeä. Anu talutti perässä Rokia, joka vaikutti rauhallisemmalta ja väsyneemmältä kuin ikiliikkujan virkaa toimittava Tiuhti. Näinä hetkinä mä vannoin itselleni, ettei mun talliini astelisi enää ikinä yhtä ainutta ponia. Ne olivat kaiken pahan alku ja juuri.
[HASH]TieTahtiin2021
|
|
|
