Kun tallilla näkee tummansiniseen huppariin ja harmaisiin ratsastushousuihin pukeutuneen hoikan tytön ja samansävyiseen tummansiniseen riimuun puetun lämminverisen ravuriruunan, menevät siinä Vibeke ja Rolle. Isänsä isoäidin mukaan nimetty Vibeke sai yllätyslahjana Rollen, jonka opetuksessa hän nyt yrittää kasvaa uskottavaksi hevosenomistajaksi.

Kuten kunnoitettavasta päämäärästä ja vähän vähemmän laadukkaasta ratsusta voi päätellä, Vibeke on luonteeltaan ahkera ja nöyrä. Hän on tottunut tekemään töitä tavoitteidensa eteen, eikä pelkää liata käsiään, vaikka ranskalaisen manikyyrin siisteys saattaakin vaarantua. Hän pitää tunnollisesti kiinni sovituista asioista, suorittaa annetut tehtävät yleensä mukisematta ja useimmiten hyväksyy senkin, että epämiellyttäviä asioita on joskus pakko tehdä, tahtoi tai ei. Jos olisi mahdollista, hän hoitaisi hevosensa kokonaan itse, mutta koulunkäynnin vuoksi täysihoito tallin puolesta on järkevin vaihtoehto. Opintoihin ja tulevaisuuteensa Vibeke haluaa panostaa yhtä sisukkaasti kuin harrastuksiinsa. Yleissivistys ja älykkyys tulevat esiin hänen puheissaan, sillä hän on kiinnostunut luonnontieteistä, kuuluu koulun tähtitiedekerhoon ja ihailee Neil deGrasse Tysonia. Tietenkin kympin tyttö osaa myös soittaa pianoa ja laulaa käytyään musiikkitunneilla ja kirkkokuorossa jo alle kouluikäisestä lähtien. Judon hän lopetti vastikään, jotta ehtii keskittyä paremmin koulunkäyntiin ja tallilla käymiseen. Ulkomuodoltaan Vibeke on tasan 170cm pitkä ja lihaksistaan huolimatta hoikannäköinen. Ruumiinrakenteensa hän on perinyt äidiltään ja pysyy liikuntaharrastusten ansiosta hyvässä kunnossa. Hän ei juurikaan seuraa muotivirtauksia, vaan pukeutuu pääsääntöisesti tiukkoihin farkkuihin ja siisteihin neuleisiin, joskus hameisiin tai pitkiin huppareihin. Vapaa-ajalla päällä saattaa olla rennommat collegehousut ja villasukat. Puolipitkiä hiuksiaan hän pitää poninhännällä, leteillä ja nutturoilla, auki ne ovat vain äärimmäisen harvoin. Meikkiä hän käyttää hillitysti ja luonnollisin värein, kynsiin puolestaan valitsee aiemmin mainitun yksinkertaisen ranskalaisen manikyyrin.

Vibekelle on opetettu kohteliaat käytöstavat, joiden turvin hänen on mahdollista selvitä hienostuneemmassakin seurassa, joskaan hän ei sellaiseen mielellään hakeudu. Tallilla hän tervehtii muita ystävällisesti, vaihtaa jokusen sanankin, mutta jää harvoin keskustelemaan sen enempää. Henkilökohtaisista asioistaan tai perheestään hän kertoo pintapuolisesti, sillä ei halua taustansa vaikuttavan muiden käsitykseen itsestään. Perheellä on omaisuutta ja se kyllä näkyy esimerkiksi hevosen varusteiden ja tavaroiden laadussa. Vibeken ei kuitenkaan voi kuulla kerskuvan sillä, vaan mieluummin hän jopa välttelee aihetta. Hyväosaisuus aiheuttaa luonnollisesti ikäviä pappa betalar -puheita, joiden todenperäisyyteen hän ei halua ottaa kantaa, mikä taas on omiaan vahvistamaan niiden kertojien mielikuvia. Juuri noiden kommenttien vuoksi hänellä on valtava tarve todistaa, että elämässä saavutetut tulokset ovat tosiaankin hänen omiaan, eikä niitä ole vain katettu valmiiksi eteen. Vanhemmat ovat tietenkin auttaneet mahdollistamalla harrastukset, mutta menestys on hänen oman työnsä ansiota, puhuttiinpa sitten soittotaidosta tai judomestaruudesta. Vain 15-vuotiaaksi Vibeke vaikuttaa siis yllättävän tasapainoiselta ja kypsältä kärsien silti välillä huonoista päivistä siinä missä kuka tahansa muukin.

Perheenjäsenistään Vibeke on ainoa, joka harrastaa ratsastusta tai ylipäätään ymmärtää hevosten päälle, vaikka muita silloin tällöin näkee mukana tallilla. Hänen isänsä Otto Kant kuuluu luksushotelliketjun johtokuntaan, äiti Anna taas on menestyvä sisustussuunnittelija. Hänellä on myös muutaman vuoden nuorempi pikkusisko Viveka, joka on kiinnostunut hevosten sijasta somevideoiden tekemisestä ja koirastaan Apollosta, joka puolestaan on 4-vuotias musta kleinspitzuros. Heidän lisäkseen on mainittava erikseen Vibeken paras ystävä Helmi-Sofia, jonka kanssa kuluu lähes kaikki aika koulussa ja vapaalla. Vaaleaverinen Helmi-Sofia ei ratsasta, eikä oikeastaan edes koske hevosiin, mutta notkuu silti mielellään karsinan ovella tai kentän laidalla.