Harkkahyppyjä

26. maaliskuuta 2020

"Tulehan nyt", sanoin lempeästi poniorille ja maiskautin pitäen kiinni kaulalla roikkuvista ohjista. Pienen hangoittelun jälkeen Roki pisti viimein kaviota toisen eteen ja lähti kulkemaan perässäni pitkin käytävää. Aleksi oli kyllä sanonut Rokin lähtevän mielellään töihin, mutta ehkä sen haluihin vaikutti tällä kertaa lähestyvä ruoka-aika. Avatessani tallin pääoven huomasin pihalla olevan pian jo hämärää. Mutta eihän se ihme ollut; kello lähenteli jo seitsemää.

Matkalla maneesiin ei juuri muita näkynyt. Joku oli tosin jäänyt vielä valaistulle kentälle tekemään jotain maastakäsittelyharjoitusta. Näytti Amelielta ja tämän nuorelta ruunivoikolta. Nainen ei kuitenkaan näyttänyt huomaavan meitä, joten jatkoin matkaa mitään sanomatta kauempaa parivaljakon ohitse. Maneesin ovea raottaessani huomasin, että Aleksi oli toden totta jättänyt käyttämänsä lämmittelyesteet paikoilleen - ihan niin kuin olin pyytänyt. Talutin Rokin kaartoon lähelle maneesin reunaa ja kiristin panssarisatulavyötä reiän verran molemmilta puolilta. Kiivetessäni orin selkään, tunsin oloni aika oudoksi. Oli hassua treenata pitkästä aikaa jollakin muulla hevosella, kuin omalla Fleur-tammallani. Se oli kuitenkin tällä hetkellä mammalomalla, jonka vuoksi olin saanut lainaan toisen hevosen Tie Tähtiin -kilpailuita varten.

Säädettyäni jalustimet sopiviksi, pyysin Rokin käyntiin ja tunnustelin sen reipastahtista askellusta. Tasaiseksi leikattu harja heilahteli tarmokkaasti käynnin tahdissa ja häntä viuhtoi puolelta toiselle vähän väliä. Ainakin sillä riitti energiaa. Kävelin hetken aikaa ihan vain pitkin ohjin uralla, jotta poni sai hetken aikaa venytellä itseään kunnolla. Noin kymmenisen minuutin jälkeen aloin kuitenkin ottaa ohjia tuntumalle ja aloitin ihan vain asettamaan ja taivuttamaan oria ympyröillä. Huomasin Rokin reagoivan hyvin nopeasti apuihini, mistä ehkä vähän yllätyin aluksi. Toisaalta ei se ollut mikään ihme - poni vaikutti melko reaktiiviselta ja tuntui siltä, että se voisi innostuksissaan tehdä äkkiloikan mihin ilmansuuntaan tahansa. Pyytäessäni orin raviin se totta tosiaankin suorastaan hypähti eteenpäin. Vauhdikas lähtö sai pari pitkää hiussuortuvaa valahtamaan kypärän alta ärsyttävästi kasvoille.

Juuri, kun huomasin jo kyseenalaistavani ratsuvalintaani suu mutrulla mielessäni facepalmaten, ilmestyi Aleksin pää sisään maneesin oviaukosta. "Et kai vaan tullut tänne urkkimaan, vaikka lupasit pysytellä poissa?" nauroin ja jatkoin uteliaasta silmäparista huolimatta Rokin taivuttelua ravissa. "No pitihän mun nyt tulla tarkistamaan, ettet sä rääkkää mun ponia täällä henkihieveriin", Aleksi murjaisi ja hiipparoi muka huomaamattomasti katsomon puolelle. Irvistin miehelle naljailevasti ja vaihdoin välissä suuntaa. Yritin keksiä koko ajan ratsulleni pientä purtavaa mietittäväksi, sillä tiesin sen alkavan ennakoimaan helposti tulevaa. Ratsastin välillä radan poikki eri suunnista, ja sitten taas kahdeksikkoa ja loivaa kiemurauraa tehden jatkuvasti käynti-ravisiirtymisiä. Pikkuhiljaa Roki alkoi pyöristyä kivasti ja asettui eteen-alas.

Kuten arvata saattaa, laukasta ei vauhtia puuttunut. Tuntui, ettei ponia olisi ratsastettu ainakaan kuukauteen, vaikka todellisuudessa se oli viimeksi eilen ollut läpiratsastettavana. Pysyin kuitenkin järkähtämättä kirjavan orin kyydissä. Sain kiittää onneani hyvästä tasapainosta ja istunnasta. Kun olin ratsastanut myös laukkaa molempiin suuntiin, päätin suunnitelmani mukaisesti hypätä pari pientä estettä kokeilumielessä. Ensimmäisen pystyn Roki hyppäsi yllätyksekseni täysin mutkattomasti ja hidastikin pyynnöstäni vauhtia ilman protestointia. Se hyppäsi pienetkin esteet hyvällä tekniikalla, eikä ollut niin tarkka siitä, mitä mä hääräilin sen selässä. Myös lävistäjälle pystytetty sarja ylittyi kevyesti ja helpon tuntuisesti. Ehkä mun ratsu totta tosiaan oli sittenkin ihan ihka oikea esteponi, eikä mikään kenguru. Hyppäsimme vielä muutaman kerran yksittäisen pystyesteen sekä kahden esteen sarjan molemmista suunnista ja sitten lopuksi pientä okseriakin. Välillä jäin ehkä vähän turhan paljon roikkumaan kiinni ohjaan, sillä huomasin, ettei Roki tarvinnut niin paljoa ohjan tukea lähestymisissä. Ponin kanssa tuntuikin toimivan paremmin se, että ratsastaja antoi ennen estettä ponille enemmän tilaa ja antoi sen itse hakea sopivan ponnistuspaikan itselleen.

"Sehän sujui tosi hyvin! Miltä susta itsestä tuntuu?" Aleksi huikkasi katsomosta pidettyään yllättävän pitkään suunsa kiinni. Hiljaa oleminen ei nimittäin kuulunut hänen tapoihinsa. "Täähän on tosi kiva hevonen! Tai siis poni. Olin oikeastaan aika yllättynyt siitä, miten keskittyneesti hypyt onnistuivat alkuverryttelyn jälkeen", naurahdin ja taputin hieman hiostunutta, harmaata kaulaa. "Joo kyllä se osaa hypätä, vaikka se on vähän mielenkiintoinen persoona", Aleksi hykerteli siniset silmät nauraen. Hidastin loppuravien jälkeen Rokin lopulta käyntiin ja annoin sille jälleen pitkät ohjat. "Ehkä mä en meekään vain nolaamaan itseäni sinne kisoihin, vaan tästä saattaa oikeasti tullakin jotain. Ainakin edes kiva kokemus meille molemmille", naurahdin ja liu’utin jalkani pois jalustimista jatkaen kävelyä vielä muutaman kierroksen verran.

[HASH]TieTahtiin2020

Viimeiset treenit ennen ensimmäistä koitosta

3. huhtikuuta 2020

Keväinen tuuli oli nostattanut kyyneleet silmäkulmiin. Nahkaisen satulan hiljainen natina ja kavioiden tasainen rummutus muodostivat kombon, jonka alta ei erottanut muita ääniä. Tiukka käännös. Sen jälkeen suoristus. Hevonen korahti ja venytti laukkansa ihan äärimmilleen. Sitten seurasi ponnistus. Kumarruin lähelle ratsuni auringossa kiiltävää harjaa. Hypyn liitovaihe oli mukavan pitkä ja sitä seurasi helpolta tuntuva, tasainen alastulo. "Hyvä!" hihkaisin ratsulleni hymyillen ja taputin sen pyöristynyttä kaulaa. Hidastin orin raviin, ja taivuttelin sitä hetken aikaa ympyrällä. Samalla vilkaisin kentän laidalla olevaa parivaljakkoa, Aleksia ja Mirkaa. Mirka oli lähtenyt pyynnöstäni mukaan Vihiniemeen kasaamaan mulle ja Rokille esterataa kisoihin treenaamista varten, koska Aleksin oli pitänyt olla niin kiireinen, ettei kerkeäisi auttaa. Kummasti sitä aikaa tuntui kuitenkin löytyvän aidalla norkoiluun.

"No niin kyyhkyläiset! Nää esteet saisi nyt nostaa siihen 120 senttiin!" kailotin silmiäni pyöräyttäen. Molemmat kääntyivät katsomaan mua ja Mirkan posket lehahtivat sillä sekunnilla punertaviksi. Nainen pujahti heti sanaakaan sanomatta nostamaan esteitä korkeammiksi ja Aleksi jäi aidan taakse nojailemaan hölmö ilme kasvoillaan. "Mihis ne tärkeät paperityöt unohtu?" katsoin Aleksia merkitsevästi hidastettuani Rokin käyntiin. "Ääh... Ne on jo hoidettu", tämä vastasi huolettomasti hymyillen ja jatkoi nojailuaan auringon paisteessa. "Ja herrasmiehenä seisot vaan tumput suorina ja annat Mirkan hoitaa työt? Tekisit edes jotain järkevää", töksäytin ja latelin mielessäni miehelle yhden jos toisenkin kutsumanimen, joita olisin käyttänyt mielelläni, mikäli Mirka ei olisi ollut kuulemassa.

Rata sujui seuraavallakin kerralla hyvin. Roki oli hyvin tuntumalla ja se reagoi nopeasti pienimpiinkin apuihini. Kaksi ensimmäistä pystyä ylittyivät mallikkaasti, samoin niiden jälkeen tuleva tasaokseri. Keskihalkaisijalle tehdyn tiukan käännöksen jälkeen tulimme kahden esteen sarjalle ehkä vähän pohjaan, mutta Roki korjasi tilanteen hienosti ja hyppäsi ongelmitta vähän huonommastakin paikasta. Sitten tulikin vähän pidempi väli. Istuin kaarteessa syvemmälle satulaan ja nousin sitten taas esteistuntaan, kun lähestyimme seuraavaa estettä. Loput kaksi pystyä ja radan päättävä trippeli hypättiin jälleen ilman suurempia hankaluuksia. Roki tuntui tosi hyvältä ja saatoin lähteä ensimmäiseen osakilpailuun ylihuomenna jo suorastaan itsevarmalla asenteella.

Kun olimme hypänneet radan läpi muutaman kerran ja olin tyytyväinen suoriutumiseemme, pyysin ponin raviin ja hölläsin ohjaa. Roki pärskähti hiljaa ja venytti kaulaansa vähän pidemmäksi. Mirka kikatti parhaillaan jollekin Aleksin typerälle jutulle. Mies puolestaan virnuili siihen malliin, kuin tämä olisi kertonut juuri vuosisadan hauskimman vitsin. Pudistelin päätäni hymyillen ja kumarruin rapsuttamaan Rokin harjaa. "Oi voi noita rakastavaisia", mutisin sille.

[HASH]TieTahtiin2020

Kisojen jälkeisiä tunnelmia

7. huhtikuuta 2020

“Hitto ku ärsyttää”, mutisin ja kastoin kädessäni olevan pesusienen vettä täynnä olevaan ämpäriin. Veden pinnalle pulpahti saippuaa, kun puristin sienen kuivaksi. “Tiedän. Samoilla fiiliksillä mennään”, sanoi kauempana istuva Saaga, jolla oli höyryävä teemuki kädessään. Ensimmäinen osakilpailu ei ollut sujunut ihan toivotulla tavalla ja se näkyi meidän ansamaalaisten mielialassa. Toki se sai treenaamaan vielä kovemmin seuraavia kilpailuita varten, mutta se latisti myös tunnelmaa, sillä edellisiinkin kisoihin oli treenattu kädet rakoilla.

Aleksi oli yleensä hyvinkin tarkka hevosistaan ja niiden varusteiden kunnosta. Jostakin syystä Rokin suitset eivät kuitenkaan olleet saaneet sen arvoista kohtelua, sillä poskihihnassa näytti olevan jotakin kuolaista mömmöä ja ohjillekaan putsaus ei näyttänyt tekevän pahaa.
“Oliko täällä sitä teetä?” tuttu ääni kuului ovelta ja sai minut kohottamaan katseeni suuntaansa. “Joo just keitin. Tänne vaan”, Saaga huikkasi hymyilevälle Majinalle ennen kuin kerkesin sanomaan mitään. Tämä kaivoi keittiökaapin uumenista itselleen vakiokäytössä olevan mukinsa ja kaatoi sen täyteen kuumaa vettä. Hetken päästä tämä istahti mua vastapäätä ja pyöritteli hymyillen teepussia mukissaan. "Tiiättekö, en voinut vastustaa kiusausta. Kävin etsimässä Instagramista kisaajia meidän luokasta ja löysinkin aika monta. Mä ku luulin aiemmin, että Ansamaassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista vähän väliä ja on sillon tällön ihan kiitettävästi draamakin, niin kuulkaas täällä meillä ei tapahdu mitään verrattuna vaikka Auburniin", Majina selitti ja alkoi esittelemään löydöksiään puhelimestaan.

Keräännyimme kaikki kolme Majinan kädessä olevan puhelimen ympärille. Nainen oli saanut yllättävän paljon selville vain somejen avulla - tämä tuntui tietävän tasan tarkkaan, kuka oli kenenkin äidin tädin kissan kaima, ketkä eivät tulleet toimeen keskenään ja keillä oli meneillään romanssi. Majinalla oli ihan päättömiä teorioita, joiden mukana innostuimme hihittelemään ja kehittelemään ties minkälaisia salaliittoteorioita.
Suunnittelun keskeytti kuitenkin sisään huoneeseen asteleva Dochas, jonka vanavedessä seisoi tukka silmillä oleva Kaapo. "Mitä te teette?" Dochas kysyi outo ilme kasvoillaan, kun viereen kävelevä Kaapo pysytteli hiljaa. Kaaposta tuli mieleen kultainennoutaja, joka seurasi omistajaansa uskollisesti joka paikkaan. "No ei mitään", vastasin ja siirryin taas jatkamaan Rokin suitsien putsaamista. Olin saanut purettua ne ihan kiitettävän moneen osaan ja todella toivoin, että osasin laittaa osat vielä paikoilleen siitä huolimatta, että parin viimeisen päivän olotila oli ollut harvinaisen depressiivinen.

"Jaa miehiäkö ne täällä kattelee?" Dochas virnuili kurkkiessaan Majinan olan yli. "Joka tapauksessa arvostaisin hirveesti jos jättäisitte nyt ne Tinderit hetkeksi ja tulisitte hakemaan hevosia sisälle. Tosta Kaaposta ei oo mitään hyötyä, kun se norkoilee vaan millon missäkin käsi housussa", Dochas hohotti. Kaapo ei kuitenkaan sanonut mitään. Ehkä se nukkui. Kukaan ei osannut sanoa, mitä tuon mystisen otsatukan alla tapahtui.

[HASH]TieTahtiin2020

Treeniä, treeniä

Anun kertomaa 30.03.2021

Olin jo jonkinaikaa ratsinut Rokin kans. Se on aika erilaine Seraan verrattuna, enemmä semmone sählä. Mun pitäis kuulemma silti ratsastaa enemmä muillaki hepoilla, etten osaa sit ratsastaa pelkkää Seraa. Meidä olis tarkotus myös pyrkiä tänä vuonna Tie Tähtiin-kilpailuihin Rokin kanssa, jotta mä pääsen vähän kokeilemaan esteitäkin eikä pelkkää kouluaitojen sisällä pyörii. Roki on iha kamalan pieni Seraan verrattuna ja mul oli ekat pari kertaa tosi vaikee osata istuu sen selässä. On tottunu niihi Seran tosi eteenpäinpyrkiviin pitkiin askeliin ni tää poni on iha kummalline otus alla.

Meidä olis tarkotus ottaa tänää toista kertaa niitä esteitä. Mä olin alkanu oppii laittaa Rokin kulkee oikeinpäin vaik se vaati kyl muutama tosi intensiivisen ratsastuskerran Eliaksen silmän alla - meil oli kummallaki hiki Rokin kans sen jälkee! Mut ehkä me selvitään yhes täst koko estehumppa rääkist. Amelie oli Tiuhtin kans myös vähä pomppimas. Roki ja Tiuhti oli samalt kasvattajalt ja kummaltakaa ei kyl vauhtia puuttunu. Ne ehkä vähä jopa innosti toisiaan enemmä säheltämää, mut oli ne molemmat kyl tosi ihastuttavii poneja. Oli meil myös yks ponitamma Goldi mut se ei yleensä näihi kimppavalkkoihi osallistunu ratsatuskoulutaustansa takii. Se alkaa liikaa ennakoimaa mitä Elias meil yrittää sanoo. Sanna ja Goldi on kyl täl hetkel kentäl tekemäs omaa koulutreeniä Allun ja Fellun kans.

Ollaa lämmitelty aika omatoimisesti tehden paljon voltteja ja siirtymii. Roki tuntuu kyl tosi hyvält tänää ratsastaa tai sit me ollaa vihdoi löydetty se yhteine sävel. Elias astelee haukotelle maneesiin. Se o vissii ollu päikkäreil, koska sil tukkaki sojottaa mihi suuntaa sattuu. Tiuhti ei oo meil viel kauaa ollu mut se on kyl kunnon tuulimylly. Nytki se ehottelee Ameliel vähä väliä laukkaa ja heiluttelee päätään. Roki pysyy sentää jotenki kuulolla, vaik selkeesti keskittyy myös kaverinsa touhuihin.

Elias käskyttää meitä laukalle ja laajoille ympyröille. Tehtäis myös korotettui puomei enne ku hypättäis yhtää mitää. Molemmat ponit haluis vaa viipottaa eteepäi ilman et kattoisivat yhtää mihi jalat menee, joten hidastetaa hetkeks raviin tekee niitä puomei ja volttei. Roki vaikuttaa tyytymättömält huiskien hännällään, mut alkaa se taas kuuntelee. Saadaankin Eliakselt aika nopeesti uus lupa laukkaan, joten pyydänkin hellästi pohkeil poniorin kyseiseen askellukseen. Roki astelee hiukan paremmin nyt ja pysyy paremmin kuulollakin. Oon itekin nyt tarkempi ulko-ohjan tuesta, siitä ei tarvinnu olla nii tarkka Seran kans. Roki kyl tulis varmasti opettaa mulle paljon täsä kevään ja kesän aikana, vaik sillekin vissiin on tarkotus hommata joku iha ikioma liikuttaja. Roki pärskähtää ja keskityn taas sen laukkaan, oon joutunu tosi paljon hidastaa mun lantion liikettä sen kans, etten laukkaa ponin yli. Seral on nii pal pidemmät askeleet ja kroppaki näköjää tottunu jo liikaa siihe. Nään sivusilmäl Tiuhdin tekevän jonkun ihme paraatihypyn, kun Amelie yrittää orilta saada hieman vauhtia pois. Nainen pysyy kuitenki selässä iha näppärästi. Onneks mul annettii Roki eikä Tiuhti, mä ne tuol kiito-ohjuksen seläs pysyis.

Pian saadaankin jo hypätä Rokin kans pientä ristikkoa. Oria ei paljoo kiinnosta pikkuesteet ja hyppää hiuka laiskasti yli. Vähä sillä on kyl kiire päästä esteelle, mut Eliaski sano ettei me ny viel hypätä mitää huippuja et mä opin istumaan siel seläs ensin, vaik meidä olis tarkotus hypätä PJ:s 120cm:n luokas. Mul vissii on siis tulos kiire oppii silti. Eliakselt tulee kuitenkin kehuja ja se nostaakin sitä estettä pikkuhiljaa ylemmäs. Toisel sivul meil on kahen esteen sarja, minkä korkeutta ei nosteta. En kyl ees tiiä minkä korkune se on, mut ei sil oo väliä. Meidä o tarkotus kuitenki ensi vaa opetella askeleita laskemaan et selvittäis sarjoillakin. Roki tuntuu tosi hyvält, ja mäki alan tulee itsevarmemmaks lähestymisis ja itse hypyis. Ei mun tyyli täysin puhdas varmastikaan oo, mut onneks Roki hoitaa homman kotiin. Tiuhti vetää edellee iha hirveetä kiitoa esteiden yli, mut se ei tiputa yhtäkää puomia. Sil vissii vaa oli toi tyyli, et pitää mennä lujaa. Amelie vaikuttaa kyl vähä ärsyyntyneelt ku poni ei hidastakaan vaikka kuinka pyytäis. Elias käskee meidän ravata hetken ni se korottaa sekä sarjaa et yksittäist estet, joka ei oo enää ristikko vaa pysty. Roki tuntuu olevan liekeissä, puuskuttaen ravia tomerana eteenpäin. Se ehkä tietää et pääsis viel hyppäämään. "Ei oteta enää kauaa, mut hypätkää ny pari kertaa nää viel kumpaankin suuntaan, sit voitte alkaa jäähdytellä", Elias kuuluttaa jatkaen; "Amelie muistaa puolipidätteet ja Anu ulko-ohjan". Nyökkään ja nostan Rokin kanssa laukan lähestyen yksittäistä pystyä. Se näyttää paaaaljon isommalt ku aluks, mut kyl me sen yli mennään. Elias lupas ettei hypätä yli yheksääkymppiä tänään. Hoen mielessäni sitä ulko-ohjaa, et muistan sen vielä. Luotan Rokiin kyl täysin lähestymisen kans ja me hypätäänki kauniissa kaaressa yli, tai nii must ainaki tuntuu. "Hyvä", kuuluu Eliaksen ääni kun ollaan jo laukkaamassa sarjalle. Me pidetää aika isot välit tänää, mut meidä vissii pitäis alkaa treenaa iha ratojenkin hyppimisii täsä parin päivän sisäl. Roki hyppää ekan pystyn nätisti, annan sil pienen puolipidätteen et saan hiukan vauhtia pois ja hypätään toinenkin. Ori pärskii tyytyväisenä ja vetääkin muutaman pukin esteen jälkeen. Se vähä yllättää, mut pysyn silti kyydis! Taputan orin kaulaa, kun hidastan raviin et Tiuhti hyppää.

Ny on esteet hypitty kumpaankin suuntaan ja hymyilen kuin Naantalin aurinko Rokin seläs. Mul oli hiuka kyl hiki, vaik oon enemmä joutunu pääni kans tekemää töitä kuin kropan. Ori pärskii tyytyväisenä, kun annan tämän ravata hiukan pidemmillä ohjilla. "Kyllä teidät siihen sataankahteenkymppiin pystyy huoletta lähettää, kun nyt meni noiki iha hyvi. Saadaan viel vaa toi korkeus radalle ni ootte valmis paketti", Elias huikkaa kun teen volttia sen ympäri. "Täh?" pääsee vaan suustani hidastaen Rokin käyntiin, mä luulin et pidetää korkeus alle metris tänään. "Niin noi esteet on sen satakakskyt nyt", Elias myhäilee ja kuulen Amelien hihittävän taustalla. Tiuhtikin on jo vähä rauhoittunu et ny se sentää pysyy ravissa. "Mä luulin et noi on siin alle metris ku lupasit ettei mennä isompaa tänään", tokaisen hämmentyneesti silmiäni räpytellen. "Se on kato vaa parempi ettei tiiä minkä kokosii ne esteet on kun kokeilee uusii korkeuksii", Elias sanoo levee hymy huulillaan. Ehkä se ties, ku se ite hyppis Grimil ja Katel aika useestikin kisois ja niiltä kyl sitä ponnuvoimaa löytyy. Ne kumpiki on hypänny yksittäisenä irtona yli 170cm, Grim on päässy jopa kahteen metriin, kun he kuulemma vähä halus kokeilla mitä se oikeesti hyppää. Rokin 120cm on iha lastenleikkiä siihe nähde, joten ehkä mun on parempi olla vaa hiljaa ja uskotella ettei ne esteet oo nii korkeita mitä ne oikeesti on.

[HASH]TieTahtiin2021

Mitäköhän tästäkin tulee - Tie Tähtiin

14.04.2021 - Anu Kivinen

Vihiniemen pihalla ja oritallissa käy kova kuhina. Alamme valmistautua lähtemään kohti Hartroof Areenaa, jossa Tie Tähtiin ensimmäinen osakilpailu pidettäisiin. Olen pessyt Rokin eilen, ja tänään vain juoksuttaisin sen. En ole varma olemmeko yhtään valmiita tähän koitokseen ja tavaroita pakatessani paniikkini vain kasvaa kasvamistaan. Ori on paketoitu pinteleihin sekä hienoon ruskeaan “yöpukuun”, joten orista näkyi vain silmät, korvat sekä turpa. Sillä tavoin ori pysyisi edes jotenkuten puhtaana. Tiuhti ja Roki erotettiin myös vierekkäisiin tarhoihin, jottei oripojat revi bodysuittejaan toisiltaan tai muuten innostu painimaan sen kummemmin. Kumpikaan ei tuntunut välittävän erosta, vaan söivät yllättävän rauhallisena päiväheiniään. Mukaamme tulisi kaikille neljälle orille siniset fleeceloimet, ratsastusloimet, suojat, satulahuovat sekä korvahuput. Kaikkiin paitsi jalkavermeisiin on brodeerattu valkoisella “Vihiniemi”. Sanna ja Amelie tietenkin ottaisivat myös valkoiset satulahuovat sekä pintelit mukaan, sillä he ratsastaisivat koululuokissa. Ei minua yleensä jännittänyt lähteä Seran kanssa koulukisoihin, mutta nyt allani olisi Roki ja lajina esteet. En ole varma miten saisin yöni nukuttua kunnolla, jos ylipäätään nukkuisin.

Varmistan vielä, että varmasti olen nyt kaiken pakannut muoviseen laatikkoon, missä lukee Rokin nimi ennen kuin vien sen hevosrekkaamme. Amelie on edelleen tavaroita pakkaamassa, näyttäen myös stressaantuneelta. Sanna ja Aleksi ovat jo sen verran tottuneita, etteivät ainakaan ulkoista paniikkia näytä. Tilan emäntä on myös leiponut meille omenapiirakkaa sekä vaniljakastiketta ja ai että, Sanna on hyvä leipuri. Harmi, ettei hän tule leipomaan kisareissuilla mitään, mutta uskon menomatkalle tulevan jonkinnäköisiä sämpylöitä tai muita herkkuja. Elias ei lähtisi mukaamme, mikä stressaa minua myös, otan ehkä liikaa tukea valmentajastamme. Hän on kaikissa kisoissani Seran kanssa ollut ja tsempannutkin, mutta nyt joutuisimme pärjäämään omin voimin. Tietenkin Sanna on erittäin symppaattinen ja ihana persoona, muttei osaa antaa samanlaista varmuutta asioista kuin Elias. Sanna on hieman liian huoleton, joka ei aina tunnu ymmärtävän miksi tietyt asiat ahdistaa. Nytkin nainen hyräilee mennessään ja käy välillä antamassa pusun Sällin turvalle, joka yrittää nauttia torkuistaan auringossa. Itse pikapuhdistan vielä Rokin suitset sekä satulan, ennen kuin vien nekin rekkaan. Satulaan laitan vielä sinisen satulasuojan päälle, siihen on brodeerattu Rokin virallinen nimi. Pikkuhiljaa muidenkin tavarat alkavat löytää tiensä rekkaan, muttei muilla tunnu olevan sen kummempi kiire pakkaamisen suhteen. Lähtömme olisi vasta huomenna, mutta olisi ihan kiva olla tänään kaikki valmiina. Minulla olisi yksi stressin aihe vähemmän. Käyn vielä kerran Rokin tavarat läpi, jotta minulla varmasti on aivan kaikki. Kypäräni, saappaani sekä kisa-asuni on myös kyydissä, mutta huomaan hanskojen puuttuvan, joten lähden kuumeisesti niitä metsästämään tallituvasta, tallin käytäviltä sekä pihalta. Paniikki kasvaa edelleen, kunnes käyn katsastamssa kisatakin taskut, jossa hanskat ovatkin. Huokaisen kuuluvasti helpotuksesta ja lähden rekasta kohti Rokin tarhaa samalla sataan laskien.

Kolisee, kolisee estehet - Tie Tähtiin

17.04.2021 - Anu Kivinen

Olen täysi hermoraunio ja sen huomaa myös Rokista verryttelyalueella. Sälli ja Sanna olivat olleet radalla hieman minua aikaisemmin, sekä heille tuli hylky. Se ei taas rauhoittanut minun mieltäni laisinkaan. Roki tuntuu kuumuvan allani ja purevan kuolainta. Tarvitsisi äkkiä keksi jokin keino saada ajatuksen johonkin aivan muualle, mutta on jo liian myöhäistä – kuulen nimeni kaiuttimista, joten meidän on aika siirtyä koitokseen. Poni kovin yrittää ravata yhdyskäytävää, mutta saan sen jotenkin pysymään käynnissä. Yritän hengitellä syvään, mutta paniikki nousee taas nähdessäni Amelien ja Aleksin katsomossa. “Eihä tuoteta noille pettymystä jooko”, supisen orille ennen lähtöä.

Ensimmäiset viisi estettä kopisikin tyylikäästi alas, kunnes muistin ulko-ohjan sekä pohkeet kiinni. Radan muistin melko hyvin, eikä sen suhteen virheitä tullut. Roki tuntui heti huomattavasti paremmalta, mutta tämä oli itselle hieman huono paikka oppia mitä kannattaisi tehdä. Ori heittää viimeisen esteen jälkeen pienen pukin, kun yritän saada tämän hidastamaan raviin. Ajassamme ei ollut ongelmia, mutta puomeista tulisi se 20 virhepistettä. “Muista huomenna sitten ratsastaa, miten tänään teit loppuradan”, Aleksi tulee kommentoimaan kun olemme tarpeeksi lähellä. “Joo, mä yritän muistaa”, tokaisen ja jään jäähdyttelemään oria. Aleksi ja Amelie lähtien oletettavasti jaba-alueelle kurkaamaan omat ratsunsa. “Sori poika”, kuiskaan Rokille, joka pärskähtää vastaukseksi.

Ori on takaisin karsinassaan repimässä heinäverkkoaan. Rokilla on suojat ja ohut loimi päällään. Kaikki muut orit oli loimitettu, paitsi Sälli, jota tällä hetkellä klipattiin karsinan ulkopuolella. Rokia ei paljoa klipperin surina haitannut, joten saan letitää ponin häntää rauhassa. Huomenna ei olisi mikään kiire tulla paikalle, Sannan luokka olisi ensimmäisenä ja sekin alkaisi vasta arvioidusti kolmelta iltapäivällä. Ajattelimme käydä yhteisellä lounaalla ennen areenalle tuloa ja vielä tehdä viimeiset mietteet kilpailua ajatellen. Minua stressasi huominen edelleen, muttei välttämättä niin paljoa kuin tänään. Oli ehkä ihan hyvä tehdä virheet nyt, eikä vasta huomenna. Vaikkei sitä tiedäkään, mitä huomisesta oikein tulee. Minun sekä Aleksin luokka olisi viimeisenä ja senkin arveltiin starttaavan vasta yhdeksän aikoihin illalla, joten ajattelimme lähteä vasta maanantai-aamuna ennen loppujen avoimien luokkien alkua. Saan Rokin hännän letitettyä, joten rapsutan orin harjamartoa vielä ennen kuin lähden suunnistamaan takaisin hotellille.