Vieraileva ratsastaja

15. maaliskuuta 2020

"Kai sulla on tikkaat?" kysyin puoliksi tosissani nuorelta mieheltä, joka talutti eteeni aivan valtavan suuren puoliveriorin. Olimme sopineet jonkunlaisesta valmennustunnista, mutta en ajatellut saavani ratsukseni dinosaurusta. Aleksi toi minulle kohteliaasti jakkaran, mutta en siltikään mennyt ihan takuuseen: "Luuletko tosissas että pääsen tonne?" Vastauksena sain naurahduksen ja hieman tuhahtaen kiipesin jakkaran avulla dinosaurusratsun selkään.

"Ajattelin ett haluat varmaan tehdä jotain perusjuttuja?" Aleksi kysäisi ja nyökyttelin hyväksyvästi. Säädin edelleen jalustimia sopivaksi ja hetken ihan tosissani ajattelin, että joudun laittamaan ne kierteille. Pituudella ei ainakaan minua ollut pilattu, joten tunsin lähinnä järkytystä tajutessani, että kantapääni olivat vain noin puolivälissä orin kylkiä - miten mieltäylentävää!

Aloitimme perusharjoituksilla - tai siis sillä, että yritin saada oria liikkumaan hieman reippaammin eteen. Kuten sanottu, pituuteni ei ihan ollut ideaali lähes 180cm korkealle hevoselle, joten menomme oli varmasti upeaa. Fellu oli kuitenkin mukava ori ja se yritti parhaansa mukaan - vaikkakin vähän tahmeasti. Ravia keventäessäni sain myös huomata, että ison hevosen ravissa on puolensa: olisin hyvin voinut katsella maisemia välissä! Aleksi ei kuitenkaan ollut samaa mieltä kanssani siitä, että moinen tahti ja meno olisi ollut riittävää. Niinpä sain kuulla koko ajan siitä, että piti käyttää pohjetta niin tai näin sekä pyytää napakasti eteen. Puolivälissä alkuraveja olin vihdoin saanut Fellun liikkumaan enemmän eteen.

Ensimmäinen laukannosto sen sijaan oli lähinnä katastrofi. Aleksia nauratti - ja noh - Mitä voi kuvitella, kun normaalisti shetlanninponilla ratsastava nostaa dinosauruksella laukkaa? Valitukseni kaikui varmaan Plutoon asti. Fellu sen sijaan kärsivällisesti kokosi itseään ja laukkasi jopa reippaasti eteen.

Jos olin laukannostojen aikana ajatellut vatsalihasteni kuolevan, niin en todella miettinytkään harjoitusravia. Aleksi oli keksinyt, että voisimme koota ja lisätä ravia - ja olin ah, niin iloinen! Mies huuteli jotain siitä, että en voinut istua kuin perunasäkki, vaan minun piti muistaa käyttää vatsalihaksiani. Suoraan sanottuna tunsin olevani hevosen selässä kuin perunasäkki, joten hankala olla mitään muuta. Fellu oli kuitenkin kuuliainen ori ja se vastasi hyvin puolipidätteisiin sekä puoliksi toimiviin istunta-apuihini. Lisääminen olikin hieman helpompaa - ainakin, kun ratsu oli niinkin miellyttämisenhaluinen.

Välikäyntien aikana Aleksi totesi, että aloin pikku hiljaa saada kiinni Fellun ratsastuksesta. Pyöräytin vain silmiäni: "Jos ton oli tarkoitus kannustaa, niin kiitti. Mut ihan tosissaan voit sanoo, että näytät perunasäkiltä. Mä ratsastan normaalisti shettistä, joten mitä voi olettaa?"

Välikäyntien jälkeen oli vuorossa siirtymiset. Yllätyin jopa myönteisesti siitä, että Fellu nosti laukat niin helposti ja täsmällisesti. Ravista laukkaan siirtymisen sujuivatkin hyvin, mutta laukka ravi siirtymisen saattoivat olla ratsastajan vuoksi hieman töksähteleviä. Käynnistä laukannostot onnistuivat myöskin kohtalaisen hyvin, vaikka Fellun kanssa sai jokseenkin olla tarkkana siitä, että muisti olla tarpeeksi nopea ja napakka - ori oli vieläkin hieman tahmea.

Loppuun kokeilin vielä vähän avotaivutusta ravissa. Ja ehkä Aleksi oli oikeassa siinä, että pikku hiljaa sain kiinni orin ratsastuksesta, koska huomaamattani istuntani parani. Lopuksi istuin jopa Fellun selässä ihan hyvin ja avot onnistuivat oikein siististi - tosin siitäkin voidaan kiittää lähinnä orin kultaista luonnetta.

Loppukäynnit käveltyäni kaarsin kaartoon ja tulin mahdollisimman hitaasti sekä varovasti alas selästä. Kiitin Aleksi tunnista ja hevosen lainasta. En kuitenkaan luvannut ottaa heti uudestaan ja saatoin hieman valittaa rääkkäämisestäni - en ihmettelisi vaikka en kävelisi seuraavana päivänä. Vastaukseksi sain lähinnä huvittuneen naurahduksen. Fellulle tarjosin kiitokseksi palasen porkkanaa - se oli oikein mukava dinosaurusratsu.