Ponnista Porkkana

05. syyskuuta 2021

Olimme asetelleet kentälle pieniä esteitä. Ajattelimme pitää irtohypytyspäivän suurimmalle osalle meidän hevosista, varsinkin junioireille, vaikka niistäkin suurin osa ovatkin jo viisi- ja kuusivuotiaita. Nuorin katraamme jäsen Cara kahdeksan kuukauden ikäisenä on ehkä hurjin hyppääjämme. Vanha tammamme Kate on ominut Caran aivan täysin omakseen, vaikka varsa on näyttänyt pippurisia piirteitä ettei huoltajaa enään tarvitse. Onhan Cara varmasti omasta mielestään iso tyttö. Kylmä syystuulahdus iskee kasvoilleni herättäen itseni tähän hetkeen kantaessani puomia varastolta kentän toiseen päätyyn. Anu ja Sanna asentavat ohjausnaruja estepuomilta toiselle, Aleksin kantaessa myös puomeja.

Pieni ratamme onkin pian valmis ja päätämme pitää ensin tammojen kanssa, vaikka tarvitseekin ensin lämmitellä maneesissa. Silvia on kuitenkin jo mennyt aikaisemmin maneesiin kävelemään Loten kanssa, joten he tulevat kentälle heti luvan saatuaan. Amelie sekä Anu jäävät auttamaan Silviaa mustan kenttäratsun alun kanssa. Itse käyn ottamassa Caran vasempaan ja Katen oikeaan käteen tammojen tarhasta. Tarhaan jäävä Sera huokaisee syvään, Kate on nimittäin ryhtynyt aika pahaksi paimentajaksi. Cara ei muka saisi mennä ollenkaan Seran lähelle, mutta Katen mielestä Sera pitää silloin häätää pois, sillä tammalla on selkeästi pinkit sydänlasit silmillä Caraa katsoessaan. Kate olisi kuitenkin oiva opettaja Caralle irtohypytyksessä, joten mamma-huuruissa oleva tamma on pakko ottaa myös mukaan. Sanna hakee Thellan ohjaukseensa, samalla kun Aleksi ottaa Salsan. Aleksi ja Sanna suuntaavat talliin, itse suoraa tietä maneesiin. Kate ei tarvitsisi kuitenkaan suojia niin pienille esteille mitä Cara tänään hyppää, eikä varsalle oltu vielä löydetty sopivan kokoisia suojia.

Kate seisoo paikoillaan, kun heitän riimunnarun tamman kaulalle. Cara sen sijaan hieman liikuskelee koko ajan paikoillaan, kun olen tältä ottamassa loimea pois. ”Älä viitti”, tuhahdan ja varsa vain katsoo minua tuomitsevasti. Kuinka kaksijalkainen kehtaakaan komentaa hänen kuninkaallista prinsessa Caraa?!? Tämä on selkeästi maailmanloppu pienelle varsalle, sillä nyt Cara katselee valkuaiset vilkkuen minua sieraimet suurina. Kate sentään sen verta arvostaa ihmisiä, eikä ole liikaa vauvahuuruissa ryhtyäkseen minua ”varsansa” väärinkohtelusta tuomitsemaan. Sidon Caran kiinni maneesin oven lähellä olevaan renkaaseen laittaessani pienen sadeloimen laskostettuna telineeseen, ottaen koukusta kaviokoukun. Cara on harjoitellut kahden kuukauden Vihiniemessä olonsa aikana hyvinkin paljon hoitotoimenpiteitä, mutta pieni prinsessa on tänään päättänyt ettei jalat nouse. Varmasti edelleen komennuksesta järkyttyneenä. Kate alkaa hermostua pikkuhiljaa vieressämme, kun olen jo viitisen minuuttia nojaillu varsaa päin pitäen toisesta etujalasta kiinni, mutta se ei vain nouse. Kate tökkäisee Caraa kaulaan, ja pieni prinsessa huokaisee syvään. Tämä on nyt selkeästi varsan kiusaamispäivä, ei voi pieni punainen prinsessa ymmärtää. Varsa kuitenkin nostaa jalkansa ylös, vaikka se onkin erityisen raskaan tuntuinen muihin päiviin verrattuna. Putsattuani Caran kaviot rapsutan varsan kaulaa kiittäen myös ääneen. Kate on huomattavasti nopeampi huoltaa loimi pois sekä putsata kaviot. Pidän Katen vapaana, taluttaen Caraa. Kate ei kuitenkaan halua lähteä kauas Carasta, mutta varsan tarvitsee kuitenkin olla vähän koko ajan eskarissa.

Silvia ja Lotte tulevat pian jäähdyttelemään maneesin puolelle, joten otan Katen takaisin narun päähän ja lähden kaksikon kanssa kentän puolelle. Ilmassa on selkeää syksyä, puidenkin vihreä väri alkaa pikkuhiljaa vaihtua keltaiseen päin. Amelie on selkeästi hieman kylmissään, vaikka nuorella naisella onkin pipo, kaulahuivi ja lapaset kädessä. En yhtään ihmettele, sillä Lottea ei varmasti hirveästi tarvinnut kannustaa liikkumaan esteille. ”Sä voit kyllä mennä lämmittelemään, eiköhä me pärjätä Anun kanssa kahestaan”, tokaisen Amelielle joka antaa minulle leveän hymyn ja lähtee kiireen vilkkaa kohti maneesin yläkertaan vieviä portaita. Kate tuntuu terästäytyvän nähdessään estekujan. Cara on enemmän keskittynyt nypläämään riimunnarunsa päätä.

Päästän tammakaksikon vapaaksi ja Kate lähtee heti ravaamaan kujaa pitkin suurin askelin, tammalta unohtuu Carakin matkasta kokonaan. Puomit on laskettu alas, joten ne eivät vielä vaadi hyppäämistä. Caraa tarvitsee hieman patistaa liikkeelle, mutta pieni punainen huomaa jäävänsä vara-äidistään liian kaukaksi ja lähtee laukkaamaan tämän perään hirnuen. Pudistelen päätäni, ehkä Cara ei olekaan niin iso tyttö kuin esittää olevansa. Tammakaksikko olisi kyllä pakko erottaa ja vieroittaa toisistaan, ennen kuin meillä olisi kaksi toisistaan riippuvaista eläintä. Kate tietää veteraanina hyvin pelisäännöt kujalla olemisessa, joten tämä hölkkäilee hetken kuitenkin ilon pilke silmäkulmassa. Cara on laskenut myös vauhtinsa raviin enkä voi kuin ihastella varsan liikkeitä. Siitä tulisi vielä jotain suurta, jos pääkoppa ja kroppa vain kestävät. Kehotan juoksutusraipan heilahduksella Katen vaihtamaan suuntaan ja Cara toimii perässä. Nyt musta estehevonen nostaa laukan innoissaan pierupukittaen. ”Hei akka, ei vielä”, huudahdan ja tamma laskeekin pettyneesti pärskähtäen käyntiin. Käsken Anun ottamaan Katen kiinni ja kävelemään hetken kentän keskellä, kun nostan puomit korokkeille. Cara katselee toimintaani mielenkiintoisena ja hylkääkin hetkeksi Katen seuratakseen minua kentän ympäri. Silitän varsan turpaa hymyillen, kun saan viimeisen puomin aseteltua telineille. Kate katsoo pieniä pystyjä pyöristyneenä, eihän niistä tamman mielestä ole varmasti mihinkään. Cara ei kuitenkaan ole meillä ollessaan vielä hypännyt, joten aloitamme pienestä. Anu päästää Katen irti kujalle ja ohjaamme Carankin sinne. Kate ravaa ensimmäisen esteen yli, mutta nostaa kuitenkin laukan käytänössä laukaten vain muidenkin puomien yli. Cara sen sijaan näyttää varovan pieniä prinsessa-jalkojaan hypäten kaikki esteet kunnon ilmavaralla. Aluksi hyppääminen näyttääkin hieman liioiteltulta sekä kömpelöltä, mutta kaunistuu jokaisen hypyn jälkeen. Alammekin parin kierroksen jälkeen korottamaan esteitä aina kaksikon mennessä yhden esteen yli. Kate jaksaa kuitenkin juosta ympyrää ilman ylimääräisiä kehotuksia. Esteet ovat nyt puolessa metrissä, joten Katekin alkaa pikkuhiljaa yrittämään hyppäämistä, joka tuntuu lisäävän Caralle vain lisää ponnuvoimaa. Aivan sama millä korkeudella puomit olivat, sama kunnon ilmavara niihin selkeästi piti pitää. Emme montaa kierrosta kuitenkaan hypytä kaksikkoa, Caran lihaksisto ei kuitenkaan ole täysin tottunut kyseiseen liikuntamuotoon. Kate hidastaakin raviin äänestäni ja pärskähtää tyytyväisenä päätään ravistellen. Anu alkaa tiputtamaan puomeja taas alas, nuori on kyllä ollut korvaamaton apu koko tallilla. Katen käveltyä luokseni kytken kaksikon kiinni ja kävelemme takaisin maneesiin kävelemään, ja nyt Sanna sekä Thella suuntaavat kentälle.

Maneesissa Aleksi kyselee miten meni. ”No siis, meille taidettiin tosissaan myydä seuraava estetykki”, naurahdan hymyssä suin. Monesta asiasta en hymyillyt, mutta hyvät hevoset aina pakottivat suupielet nousemaan. ”Eikö semmosta se kasvattaja selittäny, kun käytiin ostoksilla”, serkkuni tokaisee. ”Ei noista ulkomaisista ikinä tiiä, varsinkaan kun on junnuista puhe”, vastaan ja rapsutan Caran kaulaa edelleen hymyillen. Varsa pärskähtää ilmeisen tyytyväisenä, vaikka liikutuksen alussa prinsessa kokikin kamalia vääryyksiä.[/br]