Vanhemmanpuoleisen punaisen Nissanin rullatessa Vihiniemen tallipihaan, kello lähenteli hädintuskin aamuseitsämää elokuisena, sumuisenkosteana loppukesän aamuna. Siitä huolimatta ratin takana istuva Saana Talvilehto naputteli sormillaan rattia malttamattomasti, pysäköidessään autonsa viimein valkoharmaata maneesia vastapäätä. Saanan nuori Sharazade -tamma oli saapunut Vihiniemeen myöhään edellisiltana ja vaikka Saana oli yleensä tunnettu hyvistä unenlahjoistaan, ei hän ollut tänä aamuna malttanut nukkua edes kellonsoittoon saakka; mielessä kun pyöri vain se, miten Sateen ensimmäinen yö vieraalla tallilla olikaan mennyt ja mitä kaikkea tallille olisi vielä tuotava.



Vaikka olin käynyt tutustumassa Vihiniemeen jo etukäteen ennen lopullista muuttopäivää, astuessani ulos autosta huomasin silti katselevani ympärilleni kuin uusin silmin kaiken ensimmäistä kertaa nähden. Huulilleni levisi automaattisesti hymy, kun katseeni osui isoa kenttää ympyröiviin kiiltävänvalkoisiin lankkuaitoihin, kääntyen siitä punatiilisiin tallirakennuksiin. Kaikki näytti niin hienolta ja moitteettomalta, melkeinpä jopa liiankin hienolta, mutta toisaalta oli tunnustettava, että tätä koko onnenpotkua oli vaikea uskoa, että olin tosiaan saanut varattua tallipaikan juuri Vihiniemestä Sateelle ja vieläpä täysihoidolla. Eihän se halvaksi tullut, mutta mikäpä hevosharrastuksessa ikinä tulisi?

"Lumo!" olin hädintuskin ehtinyt avata autoni takaoven kerätäkseni syliini vielä laatikollisen Sateen tavaroita, kun autosta singahti ulos valkoinen karvapallo, joka läähätti iloisesti kieli pitkällä ja väisti turhankin tottuneesti omistajaansa eli minua juostessaan nuuhkimaan läheisten pensaiden juuria. "Mokoma otus, tule tänne sieltä ... Lumo, tänne nyt!" komennus vaikutti menevän kuuroille korville ja lopulta käännyin vain huokaisten ottamaan laatikon syliini takapenkiltä, keräillen kasaan koirani levittelemät tavarat. Harja, päitset, missä se kaviokoukku jo oli ... hymisin ja pyyhkäisin muutaman sotkuiselta nutturalta karanneen hiussuortuvan korvani taakse.

"Lumo, tänne!" huikkasin olkani yli suunnatessani kantamuksieni kanssa lopulta kohti tallia. Koirani kiirehti edelleni häntä huiskaen ja pysähtyi nuuskimaan tarkemmin tallinoven edustaa. "Onkohan täällä edes vielä ketään paikalla ..." mutisin itsekseni ja taiteilin sitten varovaisesti tavarat hetkeksi toiseen kainalooni yrittäessäni avata tammatallin oven vapaalla kädelläni. "Lumo!" sihahdus tuli hetkeä liian myöhään, koira oli jo pujahtanut avonaisesta ovenraosta tallikäytävälle ja nuuhki nyt innokkaasti menemään karsinalta toiselle, minun seuratessani perästä syvän huokauksen kera.

Itsekseen mutistut sanat valikoivasta kuulosta ja eläinlääkärin vastaanotoista unohtuivat kuitenkin nopeasti kun tuttu hörinä kantautui korviini. "Sade!" virnistin ilahtuneesti ja kiirehdin viimeiset askeleet oikealle karsinalle. Laskin tavaralaatikon käsistäni karsinan seinustalle ja avasin tottunein sormin ovensalvan, haudatakseni vain hetkeä myöhemmin käteni täysiveritamman mustiin jouhiin, painaen hetkeksi pääni Sateen kaulaa vasten tamman nuuhkiessa taskujani toiveikkaana. "Hieno tyttö, mites sinun eka yösi täällä sujui? Eikö olekin kiva uusi koti? No on on ..."

En tiennyt kuinka kauan olin ehtinyt kuiskutella Sateen korviin, kun tallikäytävältä kuuluva kolahdus sai minut havahtumaan takaisin tähän hetkeen. Karsinan ovella pyörinyt Lumokin valpastui ja kääntyi katsomaan minua kysyvästi pää kallellaan. "Joo joo, mennään sitten." hymyilin ja taputettuani vielä Sadetta kaulalle ja rapsutettuani ohikulkiessani myös Lumoa nopeasti päälaelta, napsautin karsinanoven takaisin kiinni ja keräsin Lumon käytävälle jälleen levittelemät tavarat takaisin kasaan. "Sulle pitää tuoda joku oma purulelu tänne." hymähdin. Mutta ennen sitä olisi syytä selvittää oliko aamutallilainen jo paikalla ja minne loput tavarat voisi viedä. Mutta first things first, kai täältä saisi jostain kupillisen aamukahvia ihan ensimmäiseksi?